90’s Party

Työkaverit järkkäs viikonloppuna ysäribileet. Ensin mietin, että no hitto en tosiaan lähde mihinkään YSÄRIbileisiin, mä haluun kasaribileisiin! Mutta, kuitenkin pieni ääni introvertin päässäni sanoi, että lähde vain, se on ihan kivaa. Ihan kivaa, vai mitä? Työvuorolistan ehdoilla mentiin, joten lähdin bileisiin autolla enkä maistanut kuin paria uutta siideriä työkavereilta ja ysärifiiliksessä Ville Vallatonta. Oli muuten pahaa.

No, 90’s partyihin valmistauduin asun valinnalla. Mietin, etten haluaisi ostaa mitään uutta, varsinkaan mitään sellaista, mille ei ole käyttöä. Selailin Pinterestistä inspiraatiota ja inspis lähti seuraavista kuvista. Kuvat bongattu tästä ja tästä, pinnasin ne salaiseen kansiooni 🙂

Ajatus lähti muhimaan Peten vanhasta aidosta Nirvanan paidasta, jonka olen joskus vuosia sitten fiksannut itselleni sopivaksi, Peten luvalla tietysti. Leikkasin ahdistavan kaula-aukon silloin suuremmaksi ja siitä tuli yökkäri. Meinasin jo jossain vaiheessa heittää paidan pois, mutta hei, Nirvana. Säilyttäähän se pitää.

Mulla on yhdet ainoat mustat farkut, mutta niitä en viitsinyt alkaa repimään rikki. Yritin pariin kertaan etsiä kirppiksiltä jotain edullisia farkkuja tai suht slimmejä housuja, jotka olisin voinut uhrata saksille ja miljoonille hakaneuloille. Ei löytynyt, joten ajattelin tyytyä ehjiin mustiin farkkuihin.

90’s partyn päivänä mulle tuli jotain ongelmia vatsan kanssa. Siihen sattui, en tiedä oliko se närästystä ja mistä se johtui. Olin mielestäni syönyt ihan normaalisti, joten mistään ruuastakaan se ei voinut johtua. Kun kotiin raahauduin töistä, olin ihan poikki ja halusin vain maata hetken kippurassa lämmin kauratyyny mahalla. Nukahdinkin hetkeksi ja mahakipu oli lähes poissa, mutta en uskaltanut kuitenkaan vetää jalkoihin farkkuja, joten tyydyin melkein jokapäiväisiin leggarityyppisiin housuihin.

Olin luvannut hakea työkaverin kuuden aikaan, joten päikkäreiden ja ruuan jälkeen kello oli sen verran, että jouduin jättämään meikin teon viiteen minuuttiin. Vaatteet vaihtoon, kampaus kondikseen (yön ja päivän olleet kaksi lettiä oli muuten siinä vaiheessa aika hiton repalaiset 🙂 ) ja asusteet kohdilleen. Nimikorunkin olin jo heittämässä parisen viikkoa sitten pois, mutta ehkä mä nyt en kuitenkaan ole tuosta valmis luopumaan. Jos näitä muitakin ysäribileitä tulee.

Grungetytöillä on aina hauskempaa, ainakin ilmeestä päätellen.

Janojuomana mulla oli Pommacia ja Muumi-limua. Puuvillakassiin olis ollu kiva vielä ehtiä tussilla heittää joku Nirvanaan liittyvä lause, vaikka Come as you are. Mutta… Päikkärit näköjään vei voiton.

En ollut bileiden ainoa Nirvana-paitainen. Työkaveri oli ostanut H&M:ltä Nirvanan paidan. Muutenkin tyyli oli aika samanlainen, tosin hänellä oli hame! Muiden tyylejä oli hauska ihastella. Farkkua, väriä, säärystimet, sukkiksia, verkkosukkiksia… Yhdellä oli päällä Mikki Hiiri-paita, aivan helekutin loistoa. Toisella oli X-files-aiheinen paita, ihkua! Pelattiin ysärityyliin pullonpyöritystä ja kuulin aikamoisia totuuksia työkavereiden suusta, Ja nauroin tehtävien tekijöille.

Jossain vaiheessa iltaa tuli kuitenkin semmoinen olo, että okei, oon ehkä liian selvä näihin bileisiin. Humalaiset työkaverit huusivat musiikin päälle, toistelivat samoja asioita ja tyhjät tölkit vierivät pitkin lattioita. Kännykät oli kateissa ja ja ja… No, kyllä te tiedätte, jos olette olleet selvin päin bileissä. Ei ole maailman mukavin asia. Lähdin toisen aamuvuoroon menevän työkaverin kanssa kympin aikoihin kotiin.

Kaikesta huolimatta mulla oli kivaa, kannatti lähteä. Kuitenkin introvertti-Taru oli loppuillan niin väsynyt ja koomassa, että uni maittoi niin hyvin, etten olisi jaksanut lähteä aamuvuoroon eilen.

Jos itse järkkäisin 90’s partyt, musiikkilistalla olisi bäkkäreitä ja spaissareita, nailon biittia, faivia ja än synkkiä. Mitä olisi sun musalistalla? Jos olet kasarilapsi, niin kuin minäkin, mikä on paras tai hirvein muistosi ysäriltä?

2 Comments

  1. Miten mainio ysäriasu! 🙂 Synnyin kasarin viimeisenä vuotena, joten muistoni tuolta ajalta ovat varsin hataria. Paremminkin muistan ysärin spaissareineen ja grungeineen.

Leave A Reply

Navigate