Olen aikuinen avioerolapsi

Sehän ei ole mikään harvinaisuus, että omat vanhemmat eroaa. Peten vanhemmat erosivat Peten ollessa reilusti alle kouluikäinen. Mulla on paljon tuttuja, joiden vanhemmat ovat eronneet. Yksi jos toinenkin perhetuttu ja sukulaiseni on eronnut. Minusta tuli vasta aikuisena avioerolapsi.

Kun muutama vuosi sitten entisen työkaverini vanhemmat erosivat, aloin miettimään omia vanhempiani. Työkaverin vanhemmat olivat asustelleet jo hetken aikaa ihan kahdestaan lasten muuttaessa omiin asuntoihin. Vanhemmilla ei tainnutkaan olla enää mitään yhteistä ja rakkaus taisikin olla vain sitä tilanteeseen tottumista. Tajusin, ettei omillakaan vanhemmilla ollut juurikaan mitään yhteistä. Sitten mietin rakkautta. Kyllähän ne rakastaa toisiaan, vai mitä?

Kaksi kesää sitten vanhempani tulivat käymään meillä ja toivat tuparilahjaksi ison kasvin. Kasvissa oli yksi kuihtunut lehti ja se kuvasti keskusteluamme. Äiti ilmoitti muuttavansa omillensa, ensimmäistä kertaa elämässään. Isän muutama vuosi sitten ostama oma lapsuudenkoti jäi isän kodiksi, johon hän jäi ensimmäistä kertaa yksin.

Ensin oli puhe vain asumuserosta. Ehkä he omillaan löytäisivät jonkinlaisen tasapainon elämään, jota yhdessä asuessaan heillä ei ollut. Isä teki vuorotyötä, joka oli spontaanille äidilleni hieman hankala yhdistelmä. Tarkempia ”ongelmia” en heidän suhteestaan tiedä enkä varmaan haluakaan tietää. Heidän suhde, heidän elämä.

Asumusero alkoi hyvin. Vanhempani kävivät yhdessä syömässä ja harrastamassa. Se oli söpöä, että he löysivät edelleen toisilleen aikaa. Vielä viime vuoden syksynä he lähtivät yhteiselle ulkomaanmatkalle.

Alkuvuodesta lähti kuitenkin virallinen avioerohakemus. Tieto tästä tuli minulle järkytyksenä, vaikka tieto asumuserosta oli minulle jonkinlainen huojennus. Ehkä se fakta, että omat vanhemmat nyt oikeasti eroavat, oli mun pienille aivoille liikaa. Järkytys ei kuitenkaan kestänyt kauaa, koska tärkeintähän on, että vanhempani ovat onnellisia, olivat he yhdessä tai ei.

Muistan vielä äidin soiton, jolla hän ilmoitti avioerosta. Istuin ystäväpariskunnan partsilla liian vähissä vaatteissa ja palelin. Itkin, nauroin ja kuuntelin äitiä. Äiti kertoi tapailevansa toista miestä.

Seuraavana päivänä juttelin isän kanssa. Isäkin kertoi tapailevansa toista naista. Mieleni huojentui.

Miten tämä kaikki on vaikuttanut minuun? No, myönnetään, ei juuri mitenkään. Ei ole tarvinnut päättää, kumman luo muutan asumaan eikä ole tarvinnut juhlapyhinä vuorotella. Äitini piti isän sukunimen, joten senkään kanssa ei ole ollut hämminkiä.

En koe, että olisin menettänyt mitään heidän avioeronsa takia. Arvostan vanhempiani aiempaa enemmän. Kiitän heitä siitä, että he yrittivät ja jatkoivat näinkin pitkään. Olen onnellinen, ettei minun lapsena tarvinnut käsitellä asiaa eikä olla välikapulana. Harmittaahan se, ettei omat vanhemmat sittenkään vanhene tämän enempää yhdessä, mutta tärkeintä on se, että he ovat onnellisia, olivat sitten yhdessä tai ei.

Tiedän, etten ole ainoa, jonka vanhemmat ovat eronneet lasten ollessa aikuisia. Oletko kenties itsekin aikuinen avioerolapsi? Miten suhtauduit vanhempiesi eroon?

Leave A Reply

Navigate