koti

2 Posts Back Home

Plussat ja miinukset

Ei, en ole puu. Silti asuimme ensimmäisessä yhteisessä kodissa melkein kymmenen vuotta, vaikka mieli teki muuttaa muualle jo useita vuosia sitten. Aina haaveiltiin muuttavamme johonkin pidemmälle, puhuimme jopa ulkomaista. Uskallusta ei ikinä ollut. Ja, no, mieheni tarvitsee turvaa ja vakautta. Minä olisin voinut hypätä uuteen jo aikoja sitten, mutta minä olenkin suhteemme vieteri ja mies se, joka pitää minut paikoillaan (sydän). Tottakai kaikki uusi jännittää, mutta joskus on vain pakko tehtävä asialle jotain! Oli se sitten uusi työpaikka tai uusi koti, niiden myötä tulee muita uusia asioita. Uudet työkaverit, uusi työmatka, uudet naapurit, uusi lähikauppa ja uudet lenkkipolut. Samat jutut voi tuoda turvaa, mutta niihinkin voi leipiintyä. Työhön, josta ei saa enää mitään irti. Koti,…

Ei heikkohermoisille, Victorinox

Saatiin tuparilahjaksi veitsisetti. Mielettömän hyviä ja laadukkaita veitsiä, joita on tullut aiemminkin testailtua. Meillä on ollut yksi iso perusveitsi, jonka mies on saanut joskus aikoinaan töistä. Se veitsi on ollut suosikki, mutta nyt tämän uuden setin myötä suosikkeja tuli lisää. Ja vanhat veitset lähtevät tästä nyt sitten kiertoon… Yksi huono puoli tässä oli. Tein tietysti haavan ja todella syvän sellaisen. Eli nytkö voi sanoa, että veitset on korkattu? Näillä kyllä kelpaa leikata! Ensi kerralla vaan pitää olla vähän varovaisempi… For a house warming present we got a very good quality knife set from Victorinox. When they came, old ones are ready to go to new homes. But of course these new knives were…

Navigate