Heijastuksia vailla

Olipa kerran pimeä ja myrskyinen ilta. Vesipisarat olivat isoja ja raskaita ja asvalttiin osuessaan aiheuttivat kimmokkeen jalankulkijoiden vaatetukselle. Autojen katot metelöivät isoista pisaroista.

Minulla oli ollut raskas työviikko, sillä töissä hieman kaavailtiin työsopimuksien fiksaamista tunneilla. Pelkään, että uuteen työsopimukseen tulee jopa kymmenen tuntia pienempi luku. Toivon, että työsuhdetta jatketaan, koska tässä tilanteessa en haluaisi olla työtön.

Lähdin ajamaan kaatosateessa kohti kotia. Laitoin bluetoothin päälle ja soitin Miehelle kotiin. Ehdin ajamaan parista liikennevaloista ja ehkä kilometrin jälkeen se tapahtui.

POKS. ”Joku törmäs meihin! Joku törmäs!” huusin Miehelle ja katkaisin puhelun, koska mulle tuli paniikki, että meidän autoon törmännyt lähtee kiitämään paikalta. Heitin hätävilkut ja nousin autosta.

Mielessä vilahti ikävä kuva auton takapuskurista. Rekisterikilpi makaisi märällä asvaltilla ja vetokoukku olisi vääntynyt käyttökelvottomaksi.

Minuun oli törmännyt vanhempi nainen, joka oli huonon sään vallitessa etsinyt pitkältä suoralta kaksikaistaiselta tieltä suojatietä ja sitä ehkä mahdollisesti ylittäviä jalankulkijoita. Epähuomiossa hän ei ollut tajunnut, että minä olinkin hidastanut vauhtia jo reilusti, sillä edessä paloi punaiset liikennevalot.

Naisen autosta oli rekisterikilpi vääntynyt. Meidän autossa takapuskurissa on heijastin, joka oli painautunut puskuriin ja mennyt rikki. Muuta vikaa en nähnyt.

Seisoimme sateessa viitisen minuuttia, hän oli selkeästi hieman järkyttynyt, ehkä hieman shokissa. Ihmisvahinkoja ei tullut eikä autoissa näkynyt siinä säässä sen kummempaa. Vaihdettiin yhteystiedot ja päätettiin painua kotiin piiloon sateelta. Autoon hypätessä soitin Miehelle takaisin, joka oli huolesta sekaisin.

Seuraavana aamuna oli kaunis ja aurinkoinen päivä. Tarkistimme Miehen kanssa vahingot emmekä silmämääräisesti nähneet mitään omituisempaa kuin sen rikkoutuneen heijastimen. Tarkistettiin ajovalot ja huomattiin, että edestä oli pamahtanut yksi ajovalo pimeäksi. Kosketushäiriö ehkä? Liikkelle lähtiessäni huomasin, että peruutustutka toimi vähän hassusti.

Vahinkoilmoitus tehtiin ja auto on menossa ensi viikolla pieneen korjaukseen. Saan taas sijaisauton, mikä on aina hassua. Viimeksi, kun auto oli määräaikaiskatsastuksessa, heillä ei ollutkaan sijaisautoa vielä palautettu edelliseltä päivältä ja sain lainaan myyntiauton. Auton, jolla oli ajettu vain reilu 400 kilometriä. Vau.

Onneksi molemmilla oli vähän vauhtia. Onneksi ei ollut liukasta. Onneksi mitään vakavampaa ei sattunut. Onneksi kaikki on ok.

2 Comments

  1. Huh, onneksi ei tosiaan käynyt pahemmin! Inhottavia kuitenkin tuollaiset sattumukset. Toivottavasti saatte autonne nopeasti takaisin ja täysin kunnossa 🙂 Psst. Kannattaa muuten tsekata sähköpostisi, laitoin sulle tänään mailia 😉

  2. Huh, onneksi molemmilla oli vähän vauhtia eikä käynyt pahempaa!
    Tulin ilmoittelemaan, että haasteeseesi on nyt vastattu. 😉

Leave A Reply

Navigate