Hissipainajainen

Mulla oli lapsuudessa painajainen, jota näin paljon. En jatkuvasti, mutta uni toistui jopa vuosia. Saattoi mennä kuukausia, etten sitä unta nähnyt ja sitten se tuli takaisin ihan syyttä.

Uni liittyy hissiin. Jään siinä jumiin hissiin. Hissi pysähtyy ja yhtäkkiä romahtaa alas. Se ehkä jopa romahtaa niin alas, että päädyn johonkin tuntemattomaan kellariin. Tai helvettiin. Eikä hissillä tietystikään päässyt enää ylös. Eikä hissin ovetkaan sulkeutuneet, että olisin voinut olla hississä piilossa monstereilta, joita tietysti kaikista kellareista ja varsinkin helvetistä löytyy.

En tiedä mistä tämä painajainen on tullut. Lapsuudessa kyllä leikittiin naapuritalon hisseillä ja muistaakseni jonkun naapurin kanssa leikkiessämme hissi pysähtyi hetkeksi kerrosten väliin. Mutta, tästä en ole kuitenkaan satavarma, sekin voi olla unta. Ja jos olisin jäänyt jonkun kanssa hetkeksi jumiin hissiin, ainakin vanhempani olisivat kieltäneet hisseillä leikkimisen. En tiedä kuinka kauan pelleiltiin hisseillä, mutta jollain asukkaalla tais mennä hermot hihitteleviin lapsiin ja valituksen myötä lopetettiin leikkiminen. Tämän jälkeen olen kuitenkin käyttänyt hissejä ihan normaalisti, ilman mitään pelkoja. Aikuisiällä on tullut vasta pieni pelko tietynlaisiin hisseihin.

Tänään tuo kertomani hissipainajainen tuli mieleeni elävästi, kun mennessäni aamuvuoroon olin väsynyt, joten portaiden kävely toiseen kerrokseen ei huvittanut. Talo on ehkä parisenkymmentä vuotta vanha, mutta hissillä ei juurikaan ole käyttäjiä; henkilökuntaa ja satunnaiset vierailijat ylimpien kerroksien tiloissa, joista löytyy muun muassa labra. Ja tänä aamuna se hissi temppuili minun kohdallani.

Yhtäkkiä hissi notkahti ja pysähtyi. Ehdin jo panikoida, apua, mitä mä teen, mun puhelimessa ei kuitenkaan oo kenttää (pukuhuoneessa ei ole kenttää) ja apua, ehdinkö nyt kuolla tänne. Hissi notkahti uudestaan ja jatkoi hitaasti matkaa. Kun ovet aukesivat, pelkäsin jo hetken, että onko vastassani kellari, lattiaelementti, helvetti vai oikea kerros. Tulin oikeaan kerrokseen, huoahdin helpotuksesta, mutta ikään kuin hyppäsin hissistä ulos. Hyi helvetti.

Vaikka työpäivä oli rankka, askelia tuli yli 12 tuhatta ja jalat huusi perkelettä, kävelin portaat alas pukuhuoneeseen työpäivän päätteeksi. Onneksi sentään auton olin aamulla ajanut myös alimpaan kerrokseen, joten mun ei tarvinnut kivuta yhtäkään porrasta autolle.

Kuitenkin kotiin päästyäni tuo muistikuva aamusta oli edelleen mielessäni hyvin vahvasti ja hulluna kävelin portaat kuudenteen kerrokseen. Ei sillä, että pelkäisin kotitaloni hissiä. Nyt oli vain olo, että kuitenkin jotain käy, kun jo kävi kerran töissä.

Nyt neljäntoista tuhannen askeleen ja tyytyväisten unettomien power-päikkäreiden jälkeen voin sanoa, että voi piru sentään, jos se lapsuuden painajainen sukeltaa ensi yönä uniini.

En muuten enää ikinä astu jalallani siihen hissiin töissä. T. terve 30-vuotias.

Onko teillä pelkoja, joille ei ole mitään loogista selitystä?

Leave A Reply

Navigate