Joulupäivänä Eiranrantaan

Meidän joulu oli mukavan rauhallinen, toivottavasti myös teillä muilla! Joulupäivänä oli aivan mahtava sää, joten Peten ehdotuksesta lähdettiin käymään kävelyllä. Hypättiin autoon kameran kanssa ja ajettiin Eiranrantaan. Oltiin rannalla ehkä tunti ja onneksi kamera tuli mukaan, sillä rannalle saapui kaksi kaunista pitkäkaulaa.

En ole varmaan ikinä ennen käynyt Eiranrannassa. Liikkeellä oli yllättävän paljon muitakin ulkoilijoita. Fiiliksestä ei välittynyt mitenkään joulu eikä varsinkaan säästä. Oli hieman pakkasta, mutta lunta ei ollenkaan. Eiranranta on kesällä varmaan huikea paikka ja uimassakin siellä voisi joskus käydä.

Eiranrannassa on Sauronin silmä, tai no. Ainakin se meidän mielestä näytti aivan siltä. Oikeasti se olikin muistomerkki Itämerelle jääneille vainajille, joskus semmoinen paatti kuin MS Malmi jäi myrskyn silmään. Muistomerkille oltiin kannettu kynttilöitä ja kukkia.

Eiranrannassa käyminen oli kiva lisä joulupäivään. Teimme jotain uutta ja teimme sen yhdessä. Kotiin tultiin sitten nukkumaan päikkärit ja illalla katsottiin Holiday ja juotiin vähän punkkua.

Muutenkaan sitä joulufiilistä ei ollut sitten loppujen lopuksi ollenkaan. Vaikka appiukolla oli kylässä pieniä, ei niiden tunnelma oikein välittynyt meihin. Kun joulupukki kävi ja lapset alkoi repimään lahjapaketteja auki, ei, ei vieläkään tullut joulufiilis. Vaikka vähän laulettiin joulupukille joululauluja, ei, ei siltikään tullut joulufiilis. Ja vaikka söimmekin taas jälleen niin herkullista jouluruokaa, ei, ei sitten vielä siinäkään tullut joulufiilistä.

Joten, nämä vapaat ovat tuntuneet kuin miltä muulta tahansa vapaalta. Ainoastaan sillä poikkeuksella, että nähtiin hieman perhettä ja lapset oli kuin sokerihumalassa. Tänä vuonna kun ei niitä lahjojakaan tullut materiaalisessa muodossa, paitsi ne äidin antamat maustekurkut, ei senkään takia tuntunut joululta. Vaikka kotia on koristeltu jouluun, ei. Ei tuntunut joululta.

Tänään takaisin töihin. Josko se joulufiilis tulisi sitten ensi jouluna.

Miten teillä meni joulu?

Leave A Reply

Navigate