Kissa ja hevonen

 

Ollaan oltu lastenvahteina. Tai no oikeastaan ei näitä lapsia enää tarvitse niinkään vahtia. Ikää on jo sen verran, että heräävät omatoimisesti, laittavat itse aamupalan ja ymmärtävät mennä hammaspesulle. Meitä ollaan tarvittu jääkaapin täydentämiseen, satunnaiseen kokkailuun ja tytön viemiseen tallille.

En ole itse ollut ikinä heppatyttö. En oikein tiedä, pelkäänkö hevosia vai en, mutta eivät ne oikein ikinä ole kiehtoneet. Sunnuntaina ollessamme katsomassa estetuntia mulla oli kamera mukana. Hevosen lisäksi tuli kuvailtua tallikissaa.

En ole aiemmin kuvannut hevosia ja tehtävä osoittautui ihan helpoksi. Olisin voinut tosin uskaltautua mennä kameran kanssa kentällekin, mutta vielä ei rohkeus riitä. Pari ihan hyvää tilannekuvaakin tuli saatua, hyppykuvat on ehkä niitä parhaita.

Talli on lähellä lentokenttää ja ruuhka-aikana kentältä nousi muutamia isoja lentokoneita, jotka suuntasivat Aasiaan.

Pitää itse muistaa, että jos tulee pula kuvattavasta, voi tallille mennä vaikka joka päivä. Kissaihmisenä se, että siellä on jopa aito oikea tallikissa, on vielä yksi syy lisää lähteä käymään tallilla.

We have been babysitting, but the kids are old enough to take care of themselves. I’ve been a driver to the girl who has a horse. I’ve never been a horse girl myself and I’m not sure do I like horses or not, I’m not even sure do I fear of horses. Photographing was quite easy, but I didn’t have enough courage to go into the training field with horses. It’s nice to know that when I have no idea what to photograph I can go there. And the fact that there is a cat or two, is better for me since I’m cat person. 

 

Leave A Reply

Navigate