Koulukiusaaminen

En ikinä ajatellut, että kirjoittaisin koulukiusaamisesta, mutta tätä asiaa tulee käsiteltyä silloin tällöin, kun töissä pyörivät tettiläiset ja/tai työharjoittelijat avautuvat ongelmistaan ja yleensä ongelma liittyy kiusaamiseen. Joten hei, miksi en kirjoittaisi asiasta, josta tulee puhuttua töissä?

Mua ei onneksi kiusattu niin, että kouluun lähteminen olisi pelottanut tai olisin itkenyt koulun vessassa, mutta kiusattiin silti. Alaluokilla kiusattiin änkytyksen takia.

Tässä iässä sen jo tietää, että kiusattu ei ole tehnyt mitään väärää, vaan kiusaajalla itsellään on ongelmia. On ongelmia ehkä kotona, isoveli ehkä kiusaa ja olo on purettava toiseen tai vanhempien orastava ero vaikuttaa käyttäytymiseen. Näinhän se on, kun itsellä on huono olo; omaa oloa on parannettava ja lapsena tuntuu oikealta, että itsetuntoa kohennetaan kiusaamalla eli alistamalla toisia.

more

Mä olin helppo kohde, koska änkytin. Mulle naurettiin ja mua matkittiin. Mulla oli melkein koko peruskoulun ajan sama luokka, joten tietyt naamat oli mun elämässä melkein kymmenen vuotta. Osa kiusasi alaluokilla, mutta lopetti kiusaamisen, kun tottui mun puheeseen. Rinnakkaisluokalla oli sitten niitä, jotka tykkäs naureskella mulle ja oli yläluokillakin tyyppejä, jotka huomautti ehkä liiankin kärkkäästi mun puhetavasta.

Onhan se ihan ymmärrettävää, että lapselle toinen lapsi, joka änkyttää, on outo ja hassukin asia, varsinkin jos tapaus on ensimmäinen. Mutta mua ihmetyttää miksi nykyään kiusataan tyyppejä, jotka on ihan normaaleja. Tavallisia, nättejä, fiksuja ja sympaattisia tyyppejä. Kiusataan siksi, että äiti/isä on ulkomaalainen (todella yleistä varmaan täällä päin Suomea?), vaikka miten itse näyttäisi suomalaiselta ja puhuisi täydellistä suomea. Kiusataan, koska kerran sanoi opettajaa äidiksi. Kiusataan, koska ei tiennyt missä Thaimaa on tai mitä kieltä Kanadassa puhutaan.

Erään tettiläisen kanssa juttelin yhden safkiksen ajan siitä, kun häntä kiusattiin/kiusataan koulussa. Kyse oli ysiluokkalaisesta, jota kiusattiin siksi, että hän oli hieman ujompi tyttö, jonka äidinkieli ei ole suomi. Tyttö puhuu todella sujuvaa suomea, mutta minun tapaani saattaa takellella joidenkin sanojen kanssa. Todella nätti ja hauska tyyppi, joten miksi, MIKSI IHMEESSÄ, sellaista tyyppiä pitää kiusata?

Sanotaan nyt vaikka, että tän tyypin nimi on Anna. Annaa on kiusattu ihan alaluokilta asti ja Annan muutama vuosi vanhempi isosisko on tiennyt asiasta. Hän ei ole kuitenkaan pystynyt vaikuttamaan kiusaajiin, vaikka yksi kiusaajista on heidän perhetuttava. Annan sisko ei ole uskaltanut ottaa asiaa puheeksi tämän perhetuttavan kanssa, koska pelkää, että kyseessä on vain sosiaalinen paine, ”no kun muutkin”.

Anna on kertonut kiusaamisesta koulussa. Opettajat eivät enää pysty tekemään asialle mitään. En ole varma, tietävätkö Annan vanhemmat kiusaamisesta, mutta varmasti he epäilevät jotain. Eihän muuten Anna olisi välttämättä niin sisäänpäin kääntynyt, hiljainen ja omissa oloissa viihtyvä.

Miten Annaa kiusattiin? Haukuttiin mamuksi, käskettiin painua sinne, mistä on tullutkin. Anna ei ole halunnut sanoa haukkujille, että on syntynyt Suomessa. Haukuttiin rumaksi, läskiksi ja vedettiin hiuksista. Sen verran Anna puolusti itseään, että veti toista tyttöä myös hiuksista ja sen takia joutuivat rehtorin puhutteluun. Syy vieritettiin Annan niskoille.

Annan pitäisi nyt hakea kevään yhteishaussa opiskelemaan. Annoin yhden neuvon, jota itsekin käytin. ”Hae kouluun ihan johonkin muualle. Lähde pois.”

Mä olin yläasteella hemmetin sosiaalinen ja olin aina kaikessa mukana. Tässä vaiheessa vain lähinnä tuntemattomat kiusasivat puhetavastani ja kiusaaminen oli muuttunut henkiseksi, jota teki yksi lähimmistä ystävistäni (mutta ei mennä nyt siihen). Vaikka luokallani oli pari muutakin, jotka änkyttivät, niin toinen lakkasi änkyttämästä jossain vaiheessa. Toinen kuitenkin jatkoi änkyttämistä, mutta hän olikin yksi niistä suosituista ja itsevarmoista tyypeistä, joka änkytti huomaamattomasti. Mä olin siis se, joka änkytti näkyvästi.

Änkyttämisestä kiusaaminen taisi lopua vasta kasilla. Muistan tapauksen hyvin, vaikken olekaan varma ajankohdasta. Olin luokkamme luottamusoppilas ja olimme viikoittaisessa tapaamisessamme oppilaskunnan hallituksen kokouksessa. Taisin olla siinä vaiheessa sihteeri tai joku muu kirjuri, ja briiffassin edellistä kokousta niille, jotka eivät olleet paikalla viime viikolla. Änkytin, tottakai. Silloin yksi nuorempi oppilas matki minua ja nauroi. Tuntui, että muut odotti mun reaktiota, ennen kuin osasivat tehdä päätöstä siitä, että nauraako mukana vai ei.

Ja mitä minä tein? Hetkeksi tyrmistyin ja ajattelin, että ei hitto, se alkaa taas. Sitten tapahtui jotain, se kuuluisa vuoren huippu varmaan nousi sieltä jäämerestä ja nauroin. Nauroin sille tyypille, joka matki mua. ”Siis etkö sä osaa ton paremmin änkyttää?” ja nauroin perään. Siihen muuten loppui änkytyksestä kuittailu! Muut kokouksen jäsenet nauroivat sille, joka oli matkinut minua.

Tietysti aika-ajoin tuli ilkeitä pieniä tapauksia änkytyksen kanssa, mutta en jaksanut enää välittää niistä. Jos joku ei näe minua änkytykseni takana, onko se minun ongelmani? Ysillä onneksi koko luokka seisoi mun takana, kun eräs opettajistani antoi ”erityiskohtelua” änkytyksen takia. En halunnut sitä ja se opettaja kuuli kunniansa koko luokalta. Silloin tuntui hyvältä.

On koulukiusaaminen sitten mitä tahansa, henkistä tai fyysistä, jatkuvaa tai satunnaista, siihen pitäisi osata puuttua. Ei vain niin, että kiusaajille pidetään puhuttelu siitä, ettei toisia saa kiusata. Kiusaamiseen pitäisi puuttua heti ja ihan kenen tahansa toimesta. Asiasta pitäisi puhua avoimesti. Erilaisuudestakin pitäisi puhua ja lapsille pitää selittää, ettei erilaisuus ole syy, jonka takia toista voi kiusata.

Kenenkään ei pitäisi kiusata ketään.

Jos ahdistaa tai vituttaa, hermostuttaa tai muuten vain tekee mieli purkaa huonoa oloa, hankkikaa nyrkkeilysäkki. Laittakaa lapsi harrastamaan jääkiekkoa, futista, ihan mitä vain. Käyttäytykää kotonanne toisia arvostaen ja kasvattakaa lapsenne niin, että kaikki me ollaan saman arvoisia.

Kävin puheterapiassa kauan. Todella kauan. Änkytän silti. Osaan hyödyntää oppimaani, mutta änkytän edelleen. En koe, että olisin vähemmän arvokkaampi enkä todellakaan puhetapani takia vaadi erityiskohtelua. Olen oppinut sen, että änkytys on osa minua. Jos se ei sulle ole ok, selvä. Omapahan on asiasi.

Ja vaikka Annaakin on kiusattu, näin siinä tyypissä potentiaalia. Minä itse halusin ottaa Annan meille tettiin, minä otin vastuun Annasta. Tiedän, että Anna tulee olemaan henkisesti vahvempi ja rohkeampi kuin kiusaajansa. Tiedän, että Anna tulee menestymään elämässään paremmin kuin se perhetuttu, joka Annaa kiusaa. Tai ne muut kiusaajat.

Onko sinua kiusattu koulussa? Miksi? Oletko kohdannut kiusaajasi myöhemmin elämän poluilla? Onko karma astunut kuvaan?

Leave A Reply

Navigate