Meidän tarina

Kaikki alkoi silloin, kun nettiä käytettiin minuuttitaksalla eikä lankapuhelin toiminut netin kanssa samaan aikaan. Netin kytkeminen vei hiukan aikaa ja kytkeminen maksoi aina erillisen summan. Tämän takia meidän perheessä oli nettiaika jaettu niin, ettei nettiyhteyttä katkaistu käyttöjen välillä. Yöllä käyttö oli halvempaa.

Chattailin jonkun verran Kissin sivuilla ja yleisin huone, johon itseni loggasin, oli Koulu. Yhtenä iltana aloin juttelemaan pojan kanssa, joka vaikutti todella mukavalta ja kiinnostavalta. Jälkikäteen kumpikaan ei muista, miten kauan chattailtiin ennen kuin vaihdettiin sähköpostiosoitteita eikä muisteta, että oltiinko sovittu keskenään milloin nähdään Koulussa. Chattihuoneeseen taisi mahtua 30 chattailijaa samaan aikaan, joten siellä tapaaminen oli aika satunnaista.

Kun sähköposteja oltiin vaihdettu, aika pian siitä vaihtui puhelinnumerot. Pojalla oli kännykkä, mutta mulla ei, joten annoin meidän kotinumeron. Koska halusin jutella pojan kanssa privasti, hoidin homman kotona niin, että vedin puhelimen omaan huoneeseen (kiitos vanhemmille hiton pitkästä johdosta). Kumpikin muistamme ikuisesti sen yön, kun juteltiin koko yö puhelimessa. Ensin pojan laskuun ja sitten mun laskuun. Vanhemmat taisi kirota kohonneita netti- ja puhelinlaskuja.

Ensimmäinen tapaaminen sovittiin mun kotikaupunkiin, poika asui vähän kauempana, mutta hänen isänsä työskenteli vähän niinkuin siinä välissä. Eka tapaaminen oli jännä ja silloin kai alettiin ”virallisesti” seurustelemaan. Vietettiin kokonainen päivä yhdessä ja poika tapas mun perheenkin. Poika oli meillä niin pitkään, että me lähdettiin äidin kanssa viemään poikaa kotiin. Automatka kesti puolisen tuntia.

Vuosi oli 2000 ja molemmat meistä oli vielä 13-vuotiaita.

Mä täytin kesällä 14 ja oltiin ulkomailla. Mä kirjoitin sieltä kirjeen pojalle. Ulkomaan reissu oli sellainen joukkuematka, jossa oli mun veljen joukkuelaisia ja niiden perheitä. Tutustuin matkalla yhden joukkuelaisen siskon kanssa ja siitä tuli yks mun parhaista kavereista. Voitte varmaan arvata, että tää kaveri ei enää ole mun elämässä millään lailla, sillä hän painosti mua koulujen alkaessa jättämään mun poikaystävän.

Kasiluokka alkoi siis niin, että olin just jättänyt mun elämäni ekan oikean poikaystävän. Tää mun uus paras ystävä tuli samaan kouluun ja pidettiin tiivisti yhtä ehkä vuoden verran. Ysiluokka alkoi niin, ettei oltu tän ”kaverin” kanssa enää missään tekemisissä ja olin vähän katkera siitä, että se sai mut jättämään kivan pojan ilman mitään syytä.

Peruskoulu tuli päätökseen vuonna 2002 ja muutin toiselle paikkakunnalle, jossa aloitin lukion. Muutin solukämppään. Kaupunki oli mulle tuntematon. Sain onneksi paljon kavereita. Sit yks ilta tulin ajatelleeksi tätä poikaa. En tiedä miksi, en tiedä miten.

Ne pari vuotta, kun ei nähty, oli molemmat tehnyt salapoliisityötä toisen tietämättä. Mä olin saanut jotenkin selville, ettei poika enää asunut isänsä luona, vaan oli muuttanut äitinsä luo. Tiesin, ettei pojalla enää ollut omaa kännykkää tai sitten numero oli vaihtunut. En tiennyt pojan uutta osoitetta, koska en tiennyt tai muistanut pojan äidin sukunimeä. Sain kuitenkin numerotiedustelusta pojan isoveljen kännykkänumeron ja laitoin numeroon tekstiviestin. Pyysin isoveljeltä pojan osoitetta.

Kirjoitin siis pojalle kirjeen kahden vuoden tauon jälkeen. Jo kirjekuori oli hyvin omalaatuinen, se ei voisi hukkua muun postin sekaan. Poika oli juuri aloittanut ammattikoulun ja pojan äiti ojensi kirjekuoren pojalle. Taisi vihjaista jotain rakkauskirjeestä. Poika oli täyttänyt juuri 16.

Olin lisännyt kirjeeseen oman uuden osoitteen lisäksi sähköpostiosoitteen, joka oli muuttunut matkan varrella. Onneksi olin sen laittanut siihen, koska jälkikäteen poika on sanonut, ettei välttämättä olisi alkanut perinteistä kirjettä mulle kirjoittamaan, vaikka olikin jo 13-vuotiaana rakastunut minuun. Poika vastasi mulle aika äkkiä. Tästä alkoi armoton sähköpostittelu ja mä jäin monesti koululle atk-luokkaan päivän päättyessä. Mulla ei ollut solukämpässä nettiä saati edes omaa tietokonetta. Mulla oli vain siisti eka värinäytöllinen kännykkä eikä siinäkään mitään nettiä silloin ollut. Hei, vuosi oli kuitenkin 2002!

Sovittiin tapaaminen Helsingin keskustaan ja jälleennäkeminen oli täynnä tunteita. Molemmat oli kasvanut parissa vuodessa ihan hitosti ja mulla oli suussa rautaa, koska halusin hammasrivistön nätiksi. Poika oli alkanut tupakoimaan ja kuunteli mun mielestä todella outoa musiikkia. Käytiin kahvilla ja istuttiin ulkona kuuntelemassa toisten mielimusiikkia. Oli viileä syyspäivä eikä pojalla ollut hanskoja mukana. Me istuttiin rautiksen portailla ja mä lämmittelin pojan käsiä lapaset kädessä. Siihen tuli joku juopunut herrasmies ja sanoi pojalle, että hän ei saa päästää musta irti. ”Älä koskaan päästä tosta irti.”

Tapaamisen jälkeen viestiteltiin edelleen. Pojalla oli vaihtunut numero, siksi en hänen yhteystietojaan löytänyt. Enimmäkseen kirjoiteltiin sähköposteja, tunteellisia, sekopäisiä ja ihan vaan typeriä. Mulla oli lukio alkanut huonosti enkä jaksanut keskittyä koulunkäyntiin ollenkaan. Kävin koulussa kavereiden takia ja siksi, että siellä pääsin atk-luokkaan lukemaan pojalta tulleet sähköpostit.

Tällä kertaa välimatka oli pidempi, useampi kaupunki oli meidän välissä. Mä en viettänyt yhtäkään kokonaista viikonloppua opiskelukaupungissa. Matkasin aina kotiin päin. Tapasin aina parasta ystävää Helsingissä tai poikaa jossain päin pääkaupunkiseutua tai omassa kotikaupungissa. Eräänä iltana juteltiin pojan kanssa puhelimessa ja puhuttiin meistä. Ajateltiin, että no mitäs jos nyt sitten seurusteltaisiin. Ihan aikuisten oikeesti. Päivä oli 21.10.2002.

haat_anoppila-41

Mun opiskeluista ei oikein tullut mitään. Syitä oli monia enkä nyt jaksa pureutua niihin sen kummemmin. Vuoden vaihteen jälkeen muutin takaisin kotiin ja vaihdoin koulua. Koulunkäynti ei kuitenkaan maistunut paremmalta ja jätin lukion kesken. Hengattiin pojan kanssa paljon kahdestaan ja tutustuin hänen ystäviin ja perheeseen.

Puhuttiin paljon yhteen muuttamisesta ja kihlautumisesta. Ajatukset tuntui kamalan kaukaisilta ja poika sanoi, ettei mene mun kanssa naimisiin ennen kuin mulla on joku ammatti. Kun poika aloitti toisen ammattikouluvuotensa, mä aloitin työt. Äiti oli hommannut mulle työn lääkepakkaamosta. Nyt antaisin tuosta työstä mitä vain, se oli NIIN kivaa ja aivotonta työtä!

Poikakin oli saanut kesän aikana työpaikan läheisestä kaupasta. Poika kävi muutamana iltana viikossa pyörittämässä kaupan pullohuonetta ja täytti maitohyllyjä ja päivisin kävi koulussa. Näiden töiden ansiosta rahaa oli enemmän, käytiin paljon pizzalla, kebabilla, missä lie. Tehtiin enemmän ja oltiin enemmän yhdessä.

Pete kosi mua syyskuussa 2003. Olin varma, että kosinta olisi tapahtunut vasta vuosipäivänä. Pete kosi mua hieman ennen omia synttäreitä, joten hän oli vielä 16-vuotias, kun kihlauduimme. Sormukset hommattiin kuitenkin vasta marraskuun puolella ja äiti järkkäs meille tuolloin kihlajaiset. Saatiin mun vanhemmilta lahjaksi reissu Turun Caribiaan, jonka tarkoitus oli käydä myös moikkaamassa mun pappaa, jota nähtiin muutenkin todella harvoin.

Kesällä 2004 mä harjoittelin autolla ajamista. Peten kaveri oli täyttänyt jo alkuvuodesta 18 ja sai ajokortin kesällä. Me lähdettiin kolmisin road tripille ja matkalla käytiin moikkaa toista Peten kaveria, jonka äiti oli muuttanut keskelle korpea. Matka oli pirun siisti. Kun Pete täytti 18, lähdettiin kaveriporukalla Peten mökille. Se oli mun ensikerta kyseisellä mökillä ja ihastuin paikkaan heti. Sekin reissu oli ikimuistoinen.

10-1

Mulla loppui työt lääkepakkaamolla ja palasin takaisin kouluun. Matkasin päivittäin kotikaupungista Helsinkiin amikseen ja hain opiskelijakämppää pääkaupunkiseudulta. Mulle tarjottiinkin sellaista, mutta koska en olisi saanut ottaa Peteä samaan kämppään asumaan (wonder why?), hylkäsin tarjouksen ja asuin puoliksi Peten luona, koska sieltä oli lyhyempi matka kouluun. Olin jo siinä vaiheessa todella läheisissä väleissä Peten pikkuveljien kanssa ja Peten äiti suhtautui muhun kuin omaan lapseensa.

Kesällä 2005 hengattiin paljon yhden toisen pariskunnan kanssa. Ne asui Peten lähellä ja tää parisuhteen nainen oli vähän niinkuin mun lapsuudenkaveri. Oltiin viettämässä heillä juhannusta ja heidän painostuksestaan laitettiin asuntohakemus vetämään kaupungille. Hakemusta tehdessä oltiin ehkä pienessä hiprakassa. Tai no, ehkei niin pienessäkään. Hakemus oli säälittävä, sillä molemmat meistä opiskeli eikä Petelläkään enää ollut työpaikkaa.

10-2

Eikä mennyt kauaa, kun meille tarjottiin asuntoa. Kämppä vaikutti kivalta, mutta hinta ei. Kieltäydyttiin tarjouksesta ja jäätiin odottelemaan toista asuntotarjousta. Hieman ennen koulujen alkua meille tarjottiin rivitalokaksiota. Vähän siistiä, rivari! Käytiin katsomassa asuntoa ja ihastuttiin siihen heti. Päätettiin ottaa se ja molempien vanhemmat oli ehkä hieman kauhuissaan, että muutettiin kesken opiskelujen yhteen. Mutta sitä se rakkaus teetti; halus vaan äkkiä saman katon alle.

Muutin toisen kerran pois kotoa siis 19-vuotiaana. Petellä oli jäljellä enää yksi vuosi amista ja sen jälkeen Peten oli tarkoitus lähteä inttiin. Mulla lyheni koulumatka paljon, mutta päätin etsiä jotain työtä, koska ei haluttu elää pelkillä tuilla.

Hankittiin yhteiseen kotiimme vuoden 2006 seinäkalenteri. Selailin sitä. Tarkistin, minä viikonpäivänä täytän 20, senhän tekee aina vuoden vaihteessa, vai mitä? 😀 Selailin kalenteria pidemmälle ja huomasin, että meidän neljäs vuosipäivämme osui lauantaille. ”Pitäiskö mennä silloin naimisiin?” heitin Petelle ja kuten Tikkurilan mainoksessa sanotaan; siitä se ajatus sitten lähti.

Ennen häitä vitsailtiin, ettei voida mennä naimisiin, koska mulla ei ollut ammattia. Kyllähän mä töitä tein, mutta työ ei vastannut opiskelemaani alaa. Koska en ollut ikinä haaveillut mistään prinsessahäistä, häiden suunnittelu tuntui pöljältä. Meillä oli pieni budjetti ja monia asioita tehtiin talkootyönä. Moni asia oli meille ”ihan sama”, meidän tarkoitus oli vain mennä naimisiin. Kuulostaapa romanttiselta 😀

Häistä tulee tänään kuluneeksi tasan kymmenen vuotta. Yhdessä ollaan oltu neljätoista vuotta. Ollaan tunnettu kuusitoista vuotta. Kuka olisi uskonut, että tapaisin aviomieheni Kissin chatissa?

Rakastan sua joka päivä enemmän. Olet kaikkeni.

Kuvat omasta hääkansiosta, kuvat ottaneet minä, perheeni ja ystäväni.

1 Comment

  1. Hei mekin on tavattu chatissa (tosin Jippiin) ja ollaan kans tämmönen vanha pari jo 😀 Oltiin 16-vuotiaita kun tavattiin! 🙂 Vähän kyllä aika menee nopeesti.. Mut ihan pikkasen pelottavan tutun kuulonen toi teijän tarina! 😀
    Me ei oo tosin vielä keretty naimisiin asti, mut ehkä sitte joskus 🙂

Leave A Reply

Navigate