Mitä laukustani löytyy?

Mitä laukustani löytyy?

Minua on jo muutaman vuoden palvellut Michael Korsin JetSet -laukku, jonka olen hankkinut Yhdysvalloista Michael Korsin outletista. Laukku on ollut kovassa käytössä ostohetkestä lähtien. Matkoilla siihen mahtuu hyvin tabletti, kirja tai kaksi, vesipullo ja järjestelmäkamera pienessä pehmeässä suojalaukussa sekä meikkipussi. Nyt kurkataan mitä laukussa kulkee mukana arkena.

  1. Kolikkopussi. Naurettavan vanhanaikaista, mutta varsinaisesta lompakosta olen luopunut jo hetki sitten, kun kännykän suojakuoressa kulkee kuitenkin ajokortti ja maksukortit. Välillä kuitenkin mukana on käteistä ja vaihtorahaksi saadut kolikot päätyy kolikkopussiin. Kolikoita kuitenkin tarvii aina silloin tällöin, esimerkiksi käyttäessäni maksullista parkkia, jota en tykkää maksaa luottokortilla.
  2. Silmälasikotelo tai kaksi, riippuen vuodenajasta. Mullahan on aina autossa aurinkolasit, mutta niissä ei ole voimakkuuksia. Varsinkin kesäaikaan pidän matkassa kuitenkin aurinkolaseja, joissa on voimakkuudet. Ikinä kun ei tiedä, jos tulee ajettua vähän pidempään tai tehtyä pieni kävelymatkakin ja silloin moniteholliset aurinkolasit on paremmat kuin perushalpisarskat. Mullehan tietysti riittäis vain yksi kotelo, mutta toisessa kuljetan linssienpuhdistuspulloa.
  3. Meikkipussi, jonka sisällöstä kerron alla enemmän.
  4. Pientä tarvetta varten purkkaa ja nenäliinoja. Joskus mukana on myös energiapatukka. Nenäliinat on käteviä myös silloin, kun yleisessä vessassa ei ole vessapaperia.
  5. Kasa avaimia. Kuvasta puuttuu kotiavaimet, jotka tietenkin on aina mukana. Tän lisäksi kuvassa on sijaisauton avaimet, ei omat auton avaimet. Työavaimia otan harvoin pois Michael Korsin laukusta.
  6. Pientä kauneuden apureita eli huulirasva, käsirasva ja ponnari tai pari. Talvella ainakin rasvat on ihan pakollisia ja kesällä voi vetäistä hiukset ponnarille, jos niskavillat lämmittää liikaa.
  7. Etukuponki, kuittikasa ja jotain muuta turhaa paperia. Tämän kuvan ottamisen jälkeen huomasinkin, että tuokin etukuponki oli vanhentunut, joten välillä siis kannan mukanani ihan arvotonta roskaa. Mukana saataa myös kulkea lääkereseptejä, ostoslistoja ja bensakuitteja viikkojen takaa.

  1. Michael Korsin laukussa mulla on aina mukana vanha Seppälästä ostettu meikkipussi, joka sekin on palvellut mua jo muutaman vuoden. Sisäkangas on liukuvaa, joten siihen meikit ei oikein tartu helposti ja jos tarttuu, se on helppo vain pyyhkäistä puhtaaksi.
  2. Meikkipussissa on silmämeikkiä varten pari korjausvälinettä eli tavallinen luomivärisivellin, ruskeasävyinen silmänrajauskynä ja saman sävyinen hieman kimaltava luomivärikynä.
  3. Kuka pärjäis ilman Savetteja? Ei varmasti kaipaa enempää selityksiä.
  4. Peili, koska aina ei ole peiliä, jonka edessä korjata meikkiä.
  5. Kaksi puuteria, joista toinen on NYXin valkoinen puuteri, joka siis vie kiillon pois ja Seppälän kivipuuteri, joka taas tasoittaa ihon sävyä. On muuten todella ikävää, että tätä puuteria ei enää Seppälästä saa! Kerrankin kun ne teki jotain fiksua, niin heti se viedään pois. Pyh.
  6. Huulimeikkejä ja huulirasva. Kyllä. Laukussa on huulirasva ja meikkipussissa toinen, tottakai. Kaksi eri sävyistä huulipunakynää, toinen enemmän oranssinen ja toinen punainen. Huulikiilto vain siksi, jos huulet ovat vähän rohtuneet, mutta haluan vähän enemmänkin kuin huulirasvan.
  7. Migreenilääkkeitä. Mulla on työhousujen taskussa buranaa, mutta meikkipussista löytyy nykyään aina muutama migreenilääke, joita en toivottavasti ikinä joudu käyttämään ollessani muualla kuin kotona.

Työpäivinä Michael Korsin laukku kulkee oikeastaan mukana siksi, että siihen mahtuu mahdollinen energiajuoma ja eväät. Laukussa on myös usein ruokaostoksia varten kangaskassi, mutta mun varmaan pitää ostaa toinen sellainen siisti, koska olen yhtä kangaskassia alkanut säilyttämään töissä omia huoneenlämmössä säilyviä eväitä varten. Meillä kun ei ole töissä minkäänlaista hyllysysteemiä, mutta koukkuja on ja siihenhän se kangaskassi istuu kuin nakutettu.

Laukku on vain pari kertaa käsitelty sille tarkoitetulla hoitoaineella ja kulumaa on tullut vain kahvan alaosaan. Olen ollut laukkuun todella tyytyväinen, mutta nyt valitsisin toisen värin. Silloin arvoin ruskean ja mustan kesken ja päädyin tähän mustaan. Ruskeassa olisi ollut kullan väriset yksityiskohdat ja sehän sopisi paremmin nykyiseen tyyliini. En silti kadu tätä ostosta ollenkaan, vaikka ostohetkellä summa kirpaisikin.

Ensi kerralla onkin suunnitteilla ostaa toinen Michael Korsin laukku ruskeana, ehkäpä taas JetSet. En ole kuitenkaan merkkiuskollinen, joten jos vastaava laukku löytyy mistä tahansa muualta, fine. Olen kuitenkin ollut sen verran tyytyväinen tähän ja outlethinta alkuperäiseen hintaan verrattuna on todella hyvä. Viime vuonnahan ostin Michael Korsin outletista toisen laukun kesäksi, mutta sitä en ole vielä päässyt käytännössä kokeilemaan.

Laukun sisältö ei varmasti poikkea hirveästi muiden työssäkäyvien naisten laukkujen sisällöstä, mutta halusin kuitenkin avata laukkuani teille.

Leave A Reply

Navigate