Olen ”vain” kaupan kassa

 

Mä tajusin tossa, että mä en ole hirveästi kertonut uudesta työstäni. Tai siis olen tietysti kertonut jotain, mutta en sen kummemmin. Eiköhän nyt ole siis aika kertoa vähän enemmän.

Moni, joka ei tiennyt oikeasta tilanteestani vaatekaupassa, oli todella yllättynyt kertoessani, että menen ruokakauppaan töihin. Kuka hullu nyt vaihtaisi vaatekaupasta ruokakauppaan? Yks mun ihana entinen työkaveri vaatekaupassa oli ollut ensin ruokakaupassa töissä ja sitten sieltä tuli vaatekauppaan. Mä tein just päinvastoin ja se on tietysti kummastuttanut ihmisiä. Mutta, tilanne vaatekaupassa oli mikä oli ja olisi muuttunut vielä surkeammaksi, joten olen paljon mieluummin ”vain” ruokakaupan kassa.

Olen miettinyt, etten voi kertoa tilanteesta vaatekaupassa kovinkaan avoimesti, mutta voin kertoa miksi olen paljon mieluummin ruokakaupan kassalla töissä kuin siinä vaatekaupassa.

orideaIMG_3743

Työvaatteet on samanlaiset

Okei, tää on varmaan monen mielestä ihan hirveetä, että joutuu pitämään niitä samoja hirveitä kuteita kuin kaikki muutkin siellä kaupassa. Mutta te ette tiedäkään miten ihanaa on viiden vuoden ”mitä mä puen päälle” -fiiliksen jälkeen mennä töihin, kun voi oikeasti pukea päälle mitä tahansa, koska siinä vaiheessa, kun sä meet töihin, sä kuitenkin vaihdat ne niihin omiin työvaatteisiin. Työvaatteet ei oo kovinkaan kauniit tai muodikkaat, mutta ne on käytännölliset ja on ihanaa, kun kaikilla työkavereilla on samat vaatteet.

”Mitä mä puen päälle” -fiiliksen lisäksi tarkat työvaatesäännöt rajoittivat pukeutumista ja omaa tyyliä. Kaikilla ei ollut varaa koko ajan hommata uusia vaatteita, joten vähävaraisempana olit koko ajan samoissa vaatteissa.

Työasiat jää töihin

On ihanaa käydä töissä, tehdä se mitä listaan on kirjoitettu ja tulla kotiin. Tulla kotiin niin, että ne työasiat jää sinne työpaikalle. Tietysti mä kerron Miehelle ja kavereillekin hassuista sattumuksista tai hölmöistä asiakkaista, mutta that’s it. Kukaan ei soittele perään. Mulle ei tule yhtäkkiä sellaista oloa, että apua, unohdinkohan mä ottaa sen sieltä pois ja kenelle mun pitää siitä ilmoittaa. Jos nyt olen unohtanut jotain, se kyllä huomataan, korjataan ja saan siitä palautetta, mutta vasta töissä. Nyt olen jopa orientoitunut siihen, että en jatka siitä mihin eilen jäin, koska joku muu jatkaa siitä. Ja se on kyllä aika mahtavaa, että kaikki tekee kaikkea.

Ennen kaikkea olen nauttinut siitä, etten ole saanut kännykkääni pitkää viestiä siitä, mitä huomenna pitää tehdä. Kännykkä on melko työvapaata aluetta. Kalenteri on ainoa paikka, mistä löytyy työhön liittyvää asiaa, koska kyllähän työvuorot pitää jossain olla muistissa 🙂

Kassalla aika lentää

Kassalla on koko ajan tekemistä ja jos ei ole, voi pyörähtää myymälän puolella purkamassa kuormaa tai muuten vain siistimässä myymälää. Asiakkaita käy tasaiseen tahtiin ja välillä iskee hetken ruuhka. Asiakkaita on kaikenlaisia ja joidenkin kanssa sanan tai parin vaihto luonnistuu ostoksen teon yhteydessä ja yllätyksekseni en ole vielä kompastellut änkytykseni kanssa. Pisimmät kassavuorot ovat 8,5 tunnin mittaisia, joten siinä alkaa jo vähän fyysisesti tuntumaan epämukavalta, mutta se vuoro on onneksi suunniteltu niin, että vuoron keskellä pääsee vähän myymälän puolelle oikomaan jäseniään.

Ennen kuudenkin tunnin vuoro saattoi tuntua ikuisuudelta, jos kaikki kuorman purku oli jo tehty, myymälä oli koko ajan siisti, koska asiakkaita ei käynyt. Aika saattoi myös madella senkin takia, koska töitä tehtiin paljon yksin.

Energiaa riittää muuhunkin

Vuoron päätyttyä olen harvoin ”ihan poikki” ja energiaa riittää vielä muuhunkin hommaan. On tietysti niitä päiviä, että on oikeasti ollut rankka päivä, mutta fyysisesti. Henkisesti olen ollut paljon energisempi ja vaikka kotiin tullessani saatan rojahtaa sohvalle, en ryve enää itsesäälissä tai stressaa seuraavaa päivää. Sohvalla notkuessani keskityn sen hetken olotilaan ja vierustoveriin. Yöunet ovat parantuneet ja luovuuteni on taas ennallaan.

Vaikka vaatekaupassa ei sinänsä ollut fyysisesti rankkoja päiviä (oli siis niitäkin), niin henkisesti se oli aika rankkaa. Oli henkisesti rankkaa olla mukana kaikessa, vaikkei innostusta enää löytynyt. Olin jatkuvasti väsynyt, mutta en fyysisesti. Käytin kaiken luovuuden töissä eikä se kelvannut. Tapoin luovuuttani enkä kotona enää jaksanut tarttua kameraankaan.

Tulevaisuus

Vaikka koeaikaa onkin vielä vähän aikaa jäljellä, tiedän jo esimiehen puheista sen verran, että eiköhän mulla tässä ole työpaikka loppuelämäkseni. Olen saanut anteeksi asioita, koska en ole ennen ollut päivittäistavarakaupassa töissä. Saan mokata koeaikana vielä aika paljon, että perseeseen tulee kengän kuva. Oon saanu kiitosta mun aurinkoisuudesta ja reippaudesta. Firmalla menee hyvin ja töitä riittää!

Koin kahdet yyteet ja ne oli aika rankkojakin. Taloudellisten syiden takia en tiedä kuinka kauan kyseinen lafka on vielä pystyssä, mutta entisten työkavereiden puolesta liputan ja toivon parasta.

orkideaIMG_3745

Jos jonkun mielestä olen ”vain” kaupan kassa, fine. Tässä elämänvaiheessa tämä työ on kuitenkin just se, mitä kaipasinkin! Tarpeeksi älyvapaata, mutta kuitenkin intensiivistä ja motivoivaa. Se, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, ei voi tietää. Kornia, vai mitä?

Haluaisin tietää onko lukijoissani muita kaupan kassoja tai ehkä entisiä sellaisia? Pystyttekö nyökkäilemään tälle jutulle ja sanomaan, että kylläkyllä, I agree? Nykyään pystyn nyökkäilemään tälle vielä hurjemmin, melkein moshauksen tapaan.

Leave A Reply

Navigate