Pihviperjantai eli pihvintai

Aloitimme uuden perinteen, minä, Pete ja Peten vanhin pikkuveli Jere. Laivalla ollessamme saimme loistoidean pitää pihvi-iltoja vuorotellen. Yksi kokkaa, yksi tuo viinin ja yksi syö ja juo. Tai jotain sinne päin.

Päätettiin viikko sitten pitää extempore ensimmäinen pihvipäivä eli pihvintai meillä. Tarjosimme tällä kertaa viininkin, koska kaapista löytyi pihville sopiva punaviini. Me kokattiin Peten kanssa ja Jere sai ottaa mallia.

Aiemmin samalla viikolla Pete oli ostanut köntin nautaa, mutta jokin meni pieleen eikä pihvit olleet mieluisia Petelle. Minä ja Mira kuitenkin söimme pihvit suurella intohimolla, vaikka hieman sitkeitä olivatkin. Näitä pihvejä varten Pete soitti isälleen ja kysyi neuvoja, hän kun on semmoinen suuri pihvimestari.

Nämä pihvit löytyi tarjouksesta, naudan ulkofileelle hintaa jäi alle 20€/kg ja kolmelle hengelle saimme sopivat pihvit jotakuinkin 15€ hintaan. Pete teki pihvit isänsä ohjeiden mukaisesti. Muutama nippelitieto tuli puhelimitse, jota netti ei kertonut. Käytimme loput foliomme, pitääpä muistaa ensi kerralla ostaa lisää…

Mä hoidin lisukkeen. Olin aiemmin kesällä tehnyt semmosia hassuja siivutettuja perunoita uunissa. Nyt Pinterestin innoittamana tein hieman erilaisemmat uuniperunat. Ostin isoimmat perunat mitä löysin, keitin niitä jonkun aikaa (että vähän pehmenivät, mutta ei liikaa) ja sen jälkeen annoin hetken jäähtyä. Tän jälkeen käärin perunat puoliksi folioihin ja rikoin perunoiden pinnan kunnolla ja levitin rikotulle alueelle yrttiöljyä, johon olin sekoittanut ranskanperunamaustesuolaa. Tän jälkeen työnsin ne uuniin. Näistäkin tuli onnistuneita, vaikkakin ne siivutetut perunat olivat yleisön suosikki.

Pihvin seuraksi Peten isä antoi loistavan vinkin! Pete ei maustanut pihvejä ollenkaan, mutta kastikkeeksi teimme niinkin yksinkertaista kuin pippurikastiketta! Ostimme Valion mustapekkajuustokermaa, jota lämmitin hieman kattilassa ja sekaan heitin hieman Maizenaa. Yksinkertaista, helppoa ja älyttömän maukasta juurikin tuon pihvin kanssa!

Juomana meillä toimi Malbec-viini, joka on aina yhtä erinomaista kunnon pihvin kanssa!

Jeren sanoin asetimme riman korkealle. Seuraavaa pihvintaita odotellessa.

 

 

Leave A Reply

Navigate