Syy hiljaisuuteen

Tiedän, olen ollut sosiaalisessa mediassa hiljainen. Kävinhän mä kesäloman jälkeen rustaamassa pari juttua blogin puolelle, mutta se siitä. Päätin, etten ala vaatimaan itseltäni liikoja enkä pakota missään vaiheessa itseäni kirjoittamaan ”vain jotain”. Nyt tuntuu, että kirjoitusblokki ja muukin blokki alkaa pikku hiljaa väistymään. Mistä tässä hiljaisuudessa oli siis kyse?

Loman jälkeen musta tuntui, etten saanut arkeen mitään järkeä. Keskityin työhön enkä juurikaan suunnitellut menoja. Elin päivä kerrallaan, väsyneenä, enkä jaksanut kunnolla oikein mitään. Jopa kodista huolehtiminen tuntui työläältä ja voin rehellisesti sanoa, että oli hetkiä, kun imuriin en tarttunut pitkään aikaan ja kylppärinkin siivosin vasta, kun se oikeasti alkoi ällöttämään.

Syksyn tullessa tottakai alkoi pimeys verottamaan jaksamista ja kiinnostusta, öhm, melkein yhtään mihinkään. En sanoisi, että mulle mitään masennusta iski, mutta aloin itse miettimään pitäisikö käydä juttelemassa lääkärille mielialalääkkeen annostuksen nostamisesta.

Ja sitten joulun lähestyessä töitä painoin kuin hullu. En ottanut mitään ylimääräisiä vuoroja, mutta mulla oli fiilis kuin en olisi pysähtynyt missään välissä. Sain sentään sovittua ahtaaseen aikatauluun treffit veljen kanssa. Vapaapäivinä vain koomasin, olin fyysisesti ja henkisesti aina niin vapaapäivien tarpeessa, että niinä päivinä olin älyttömän tyytyväinen tyhjään kalenteriin.

Siinä vaiheessa varasin lääkärille ajan, kun sain pitkästä aikaa, monen vuoden tauon jälkeen, töissä paniikkikohtauksen. Lääkäri oli mukava, nostettiin lääkkeen annostusta ja sain psykologille lähetteen, jos vaikka olisi mielen päällä enemmänkin purettavaa.

Joulu tuli, olin töissä. Tapaninpäivänä oli suunnitelmissa lähteä mökille viettämään vähän pidempi vapaapätkä, mutta koska olin jo joulun flunssaisena töissä, päätimme jäädä kotiin. Ja hyvä, ettei mökille lähdetty, oltiin sitten molemmat oikein kunnolla flunssassa. Vuodenvaihteessa oltiin jo onneksi hieman paremmassa kunnossa ja vietettiin kunnon uusi vuosi yhdessä pitkästä aikaa ilman huolta mun työvuoroista.

Tämä vuosi alkoi psykologin käynnillä. Meillä oli aika sekalaista keskustelua, tapaaminen jätti ehkä vähän kylmän fiiliksen ja tuntui vähän turhalta. Seuraava aika varattiinkin samalta istumalta ja ajattelin käydä tervehtimässä tyyppiä ja kerron, että paremmin menee. Mihin fiilikseen nyt sitten vertaakaan.

Hiljaisuus on johtunut monista pikkuasioista, joita olen huomaamattani ruokkinut heittämällä lisää huonoja ajatuksia kehään.

Vietimme viime viikon mökillä lomaillen, mistä nämä kuvatkin ovat. Teki hyvää. Taisin joku aamu unohtaa ottaa lääkkeenkin. Ehkä. Innostuin värittämään. Ajattelin asioita, en töitä. Tehtiin kivoja asioita. Syötiin hyvin. Käytiin hankkimassa kissaterapiaa (ja kynsimisen jälkiä käteen). Ulkoiltiin sen minkä pystyi niissä pakkasissa. Nukuttiin.

Mä palaan ensi viikolla töihin, tämä viikko oli vielä osittain lomaa ja vapaata. Ei oikeastaan stressaa. Vähän jännittää. Yritän silti palata töihin levollisin mielin ja olla stressaamatta liikoja. Lupaan löytää itselleni aikaa, myös muutakin kuin koomailua. Lupaan tehdä mukavia asioita. Lupaan pitää huolta itsestäni ja parisuhteesta.

Tajusin, että elämässä pitää olla tasapaino. Pahoja ajatuksia ei saa ruokkia. Kyllä tää tästä.

Huomasin kuvia muokatessa, että kuviin on ilmestynyt taas noita pölypalloja, mitä lie. En jaksanut niitä alkaa muokkaamaan piiloon. Miksi pitäisi?

Leave A Reply

Navigate