kasvit

3 Posts Back Home

Viikko 28

Alkoi viimeinen työviikko ennen lomaa. Lomafiilistä ei ollut, mutta yritin jo vähän laskeutua sille tasolle, että ”hällä väliä, mä jään kohta pois”. Silti olin ahkera, maailman aktiivisin asiakaspalvelija ja jätin työt työpaikalle, kun lähdin kotiin eli harjoittelin lomalle lähtemistä. Lomasuunnitelmat muuttuivat ja nyt meillä ei ole sellaisia ollenkaan. Yritimme viikolla vähän jäsennellä ajatuksiamme, millainen loma on tulossa, kun yhteistä aikaa ei ole kuin kaksi viikkoa. Pari juttua nousi pinnalle ja lauantaina hyppäsimme lomafiilikseen. Lauantaina hypättiin oikeesti junaan, ei lomafiilikseen. Testattiin kehärata (jei) ja matkustimme Myyrmäestä Tikkurilaan. Oli aika hassua nähdä maisemia toisella tavalla ja maan alla junailu toi mieleen New Yorkin metron (ei sentään kolissut niin paljon). Vaihdoin työkaverilta saadun kasvin isomaan ruukkuun. Oli jo aikakin…

Eteinen

Sisääntulomme on muuta asuntoa varjoisampi. En tykkää asunnoista, joihin mentäessä tulee pitkä käytävä eikä käytävän päässä ole mitään. Meillä käytävä ei jatku suorana ulko-ovesta, vaan käytävä vie oikealle keittiöön ja olohuoneeseen. Haasteelliseksi käytävästä tekee ainoastaan kylppärin ovi, joka aukeaa isosti käytävälle. Kysyimme jo isännöitsijältä, voisiko oven kätisyyttä vaihtaa, mutta koska talossa on menossa takuuaika, hän ei vaihtaisi sitä. Yritetään vuoden tai kahden päästä uudestaan, miten kauan takuuaikaa onkaan. Meitä on vastassa kotona posliininen kissa ja kuva entisestä kissastamme. Haluaisin seinälle ison peilin, joka avartaisi käytävää ja toisi vähän valoa. Ja olisi se kiva vielä vilkaista peiliin ennen kotoa lähtöä. Kylppärin oven takia mietin, että ovien tila saisi jäädä suht tyhjäksi, mutta pakkohan ne kengät on johonkin…

Keittiön seinä

Uuden asunnon myötä saimme valoisan ja toimivan keittiön. Olen miettinyt, että yhden seinän voisi maalata, mutta löysin Pinterestistä hauskan idean seinälle, joka olisi helposti toteuttavissa. Sen sijaan, että alkaisimme suojaamaan nättiä uutta lattiaa maalarin taidoillamme ja sotkemaan toisiamme maalilla, saisi seinään eloa kasveilla. Nyt keittiön nurkkauksessa näyttää tältä: Kuvien ottamisen jälkeen tuo kello pamahti lattialle ja meni rikki. Harmi, mä niin tykkäsin siitä. No, onneksi meillä on toinenkin kello, se on vain tyylillisesti hyvin erilainen kuin tuo. Miehen onneksi rikki mennyt kello ei ollut hänen lemppari. Meillä on todella Ikea-painotteinen koti. Skandinaaviset, puhtaat ja suorat linjat miellyttävät meitä. Myönnettäköön, että halpa hinta on ollut myös hyvä syy käydä Ikeassa ja Vantaan Ikea oli entisen kodin…

Navigate