lista

10 Posts Back Home

Miten meni kesäloman ämpärilista?

Loman alussa laitoin kesälomalle pienen ämpärilistan ja nyt aion jakaa kanssanne mitä tuli listalta tehtyä ja mitä ei. Alkuperäisen listan voi lukea tästä. Käy Tallinnassa. Voinko tsekata tän, vaikken astunut ulos laivasta? Kyse oli ostosristeilystä, johon ei kuulu laivasta poistumista. Mökkeile. No se! Heitä talviturkki. Jep, heti ekana iltana mökillä. Aiemmin oli satanut ja ukkostanut, mutta juuri sopivasti saunan lämmettyä ukkosrintama lipui pois ja taisi ihan vain tihuttaa. Grillaa hyviä ruokia. Itsehän en grillaa, mutta Pete kyllä. Ja grilliruokaa syötiin mökillä koko ajan. Kuvaa kännykällä järven pohjaa. Jep, tehty! Oli jopa niin hauskaa, ettei olis tehny mieli lopettaa koko touhua. Ihmeellisestä teknologiaa. Syö mansikoita. Nyt kun miettii, niin ostettiin ehkä yksi ainoa rasia kesäloman aikana. No okei, ehkä kaksi. Loikoile kelluvassa tuolissa. Noup.…

Kesäloman ämpärilista

Ihanaa, mullakin alkaa kohta vihdoinkin loma ja sen myötä ajattelin, että teen blogini ekan bucketlistin eli näin kauniisti käännettynä ämpärilistan! Käy Tallinnassa. Matka on itseasiassa jo varattu. Tosin voiko sanoa käyvänsä Tallinnassa, jos ei edes poistu laivalta Tallinnan päässä? Jos käy kannella limulla, niin riittääkö se? Mökkeile. Suunitelmissa onkin pelkkää mökkeilyä. Neljä viikkoa lomaa, joista varmaan ainakin kolme menee jollain mökillä. Heitä talviturkki. Koska ei olla päästy mökille, niin talviturkki on edelleen olemassa. Heitän talviturkin heti ekalla mökille, mihin mennäänkään. Grillaa hyviä ruokia. Grillissä ei voi tehdä pahaa ruokaa. Mökillä pitää grillata ja odotetaankin grillattuja herkkusieniä, mitkä on kapaloitu pekoniin ja täytetty jollain hyvällä juustolla. Nami. Grillilihaa, hyviä kanoja, vähän makkaraa, ehkä vähän tomaattiakin. Kuvaa kännykällä järven pohjaa. Niin, tosiaan.…

Summer tag – this or that

Törmäsin Kanen blogissa kivaan kesäjuttuun ja mietin tämä olisi hauska toteuttaa myös itse. Varsinkin, kun kesäloma lähenee, voisi vähän upottautua kesäisiin ajatuksiin ja kuviin. Meri vai uima-allas? Riippuu missä olen. Parhaimmassa tapauksessa valitsen molemmat ja hypin vesissä vuorotellen. Ulkomailla pitää ainakin kokeilla molemmat. Suomessa suosin aina järveä ja merta. Rantaloma vai telttailu? Hankkisin kunnon välineet ja lähtisin telttailemaan. En jaksa makaa rannalla, juoksisin vedessä koko ajan ja läträisin aurinkovoiteen kanssa. Vaikka se olisikin vedenkestävää. Vesimeloni vai mansikat? Mansikat. Ei kun molemmat. Ei, mansikat. Bikinit vai uimapuku? Uimapuku. Kyllä mulla bikinitkin on, mutta uikkari on kivempi. Sen kanssa voi oikeasti uida niin, ettei tarvii pelätä yläosan lähtemistä. Limu vai jäätee? Limu. Jääteetä juon harvemmin. Hotdogit grillattuna vai nuotiolla paistettuna? Hmm, ei mitenkään? Hattu…

Mitä laukustani löytyy?

Minua on jo muutaman vuoden palvellut Michael Korsin JetSet -laukku, jonka olen hankkinut Yhdysvalloista Michael Korsin outletista. Laukku on ollut kovassa käytössä ostohetkestä lähtien. Matkoilla siihen mahtuu hyvin tabletti, kirja tai kaksi, vesipullo ja järjestelmäkamera pienessä pehmeässä suojalaukussa sekä meikkipussi. Nyt kurkataan mitä laukussa kulkee mukana arkena. Kolikkopussi. Naurettavan vanhanaikaista, mutta varsinaisesta lompakosta olen luopunut jo hetki sitten, kun kännykän suojakuoressa kulkee kuitenkin ajokortti ja maksukortit. Välillä kuitenkin mukana on käteistä ja vaihtorahaksi saadut kolikot päätyy kolikkopussiin. Kolikoita kuitenkin tarvii aina silloin tällöin, esimerkiksi käyttäessäni maksullista parkkia, jota en tykkää maksaa luottokortilla. Silmälasikotelo tai kaksi, riippuen vuodenajasta. Mullahan on aina autossa aurinkolasit, mutta niissä ei ole voimakkuuksia. Varsinkin kesäaikaan pidän matkassa kuitenkin aurinkolaseja, joissa on…

Viimeksi

Kun tekisi mieli kirjoittaa ja kertoa teille asioita, mutta ei oikein keksi mitään järkevää, on hyvä ottaa vähän inspiraatiota muista blogeista. Tämä lista on alunperin lähtenyt liikkeelle Tuulalta, joten kreditit hänelle! Ilahduin eilen töissä. Eräs vakioasiakas kysyi kuulumisia ja sanoi mun näyttävän hieman poissaolevalta, mutta kun sanoin, etten viitsi hirveästi puhua, koska pelkään yskäkohtausta, asiakas ymmärsi yskän, haha. Sitten hän tsemppasi mua ja sanoi, että olen hänen suosikkimyyjä, koska olen aina niin pirteä ja hymyilen. Miten tosta ei voisi ilahtua? Nauroin todennäköisesti jollekin tyhmälle Modern Familyn jutulle ja yskän takia nauru muuttui yskäksi. Itkin viimeksi varastossa, kun purkasin tuntojani Petelle. Olin väsynyt ja ärsyyntynyt. Tästä on nyt pari viikkoa. Suutuin mielessäni, kun kuulin työpaikan muuton aiheuttavan lisäkuluja auton takia. Harmistuin, kun…

Puhelimen sovellukset

Uuden puhelimen myötä ajattelin, että olis kiva vähän kertoa ja listata teille, mitä mun puhelimesta löytyy! Käytössä on siis nyt Samsungin S7 ja lyhyessä ajassa olen rakastunut puhelimeen täysin. Myönnän, etten varmastikaan vielä tiedä puhelimen kaikkia ominaisuuksia, mutta onneksi puhelimeen voi tutustua rauhassa. Google Googlelle löytyy tunnus ja sen myötä on helppo käyttää kaikkia Googlen palveluita. Gmail on puhelimessa aktiivisessa käytössä ja käytän Hangoutsia, en Whatsappia. Kuvat ja jotkut dokumentit ovat kätevästi tallessa Drivessa. Ainoa, mitä en Googlelta käytä, on Play Music ja Movies & TV. Google Maps auttaa pienissäkin asioissa ja Translate auttaa, kun kielipää ei toimi tai tiedän miten sana lausutaan, mutta en ole varma miten se kirjoitetaan. Some Sosiaalista mediaa puhelimestani löytyy Twitterin,…

Vuosi 2016

Kuten moni muukin kanssasisareni, minäkin ajattelin taputella tämän vuoden tiivistetysti yhteen postaukseen. Let’s roll! Tammikuusta on jäänyt parhaiten mieleen irtisanoutuminen. Mun oli alkujaan tavoitteena vuonna 2016 olla jo uusissa työkuvioissa, mutta kuukausi sinne tänne! Tammikuussa sain vapaapäivinä siis viimeisiä työhön liittyviä tekstareita ja heitin hyvästit pitkäaikaisille työkavereille viemällä töihin kääretorttua. Helmikuussa vietin hieman lomaa, koska talvilomaa en ehtinyt pitää edellisessä työpaikassa. Käytiin myös ekaa kertaa autolla Tallinnassa. Loppukuusta aloitin nykyisen työn perehdytyksen ja jo heti oli semmoinen olo, että JES, tätä mä halusinkin. Maaliskuu meni töitä tehdessä, opin paljon uutta, tapasin paljon uusia tyyppejä ja tein monia asioita ekaa kertaa. Hommasin myös uuden tietokoneen ja fiilistelin lomaa uudella tavalla, koska Peten yks veljistä olikin yhtäkkiä lähdössä meidän kanssa Nykiin. Huhtikuussa blogi täytti…

Nauraisitko kanssani?

Tajusin tässä yks päivä, että mulla on ehkä vähän outo huumorintaju. Oikeastaan, oonhan mä sen aina tiennyt, mutta heräsin taas siihen todellisuuteen, kun omasta mielestäni olin hauska, mutta toinen osapuoli katsoi mua kuin seinäkellon käkeä. Onneksi Petellä on ihan yhtä kaheli huumorintaju ja nauretaan toistemme jutuille. Muiden mielestä ei näköjään olla hauskoja. Ainakaan aina. Mua naurattaa tyhmät vitsit Mua naurattaa sanaleikit Mua naurattaa asiat, joille ei ehkä pitäisi nauraa ainakaan tosielämässä Mua naurattaa lastenkasvatusoppaat ja jutut, jotka on kaksimielisiä Mua naurattaa typerät eläimet Mua naurattaa ihmiset Mua naurattaa kortit, joita mielelläni lähettäisin Ja mua naurattaa asiat, jotka on vaan yksinkertaisesti typeriä No, mitäs mun lukijat on mieltä? Onko meillä huumorintaju ollenkaan samoilla linjoilla? Ja mikä ylläolevista…

Viimeisin

Viimeisin ostos oli matto. Tehtiin pientä mattopyörittämistä ja olohuone sai uuden värikartan, kun ruskeaan värimaailmaan tupsahti harmaa matto. Tämän myötä seuraava sohva taitaa olla jotain muuta kuin ruskeaa. Hakusessa oli mahdollisimman iso karvalankamatto ja tämä yksilö löydettin läheisestä Sotkasta, missä oli muuttomyynti menossa. Saatiin siis tämä matto puoleen hintaan ja hintaa jäi alle 90 euroa. Matto ei ehkä ollut ihan niin pitkäkarvainen, mitä halusimme, mutta tuntuu aivan ihanalta. Ruskeavalkoiset tyynyt löytyi kirppikseltä ja yhdelle pikkuiselle jäi hintaa kaksi euroa. Viimeisin tekstari on näinkin ytimes kuin ”Ok”. Olin menossa isän luona käymään ja laitoin viestin, että tulen hieman myöhässä. Viimeisin viesti Hangoutsissa on niinkin ytimekäs kuin ”Ok”. Miten sattuikaan. Päästyäni töistä laitoin Petelle viestin, että kysyn työkaverilta yhen jutun ennen ku lähden…

Kolme asiaa

Lomalla ollessani bloggaajien keskuuteen nousi uusi haastemainen postaus ja näitä onkin tippunut bittiavaruudesta jonkin verran. Minäkin halusin lähteä tähän mukaan saadakseni taas hieman inspistä tähän hommaan! … joista pidän Sänkyyn kömpimisestä, kun väsyttää todella paljon ja vuodevaatteet on juuri vaihdettu. Halal Guysin ruuasta ja siitä, kun Pete koskettaa mua niskasta. … joista en pidä Tyhmistä ihmisistä, valehtelusta ja kijroitusvirhieistä. … joita tein viikonloppuna Ulkoilin, mietin paljon kulunutta lomaa ja söin ruisleipää! … joita osaan Soittaa pianoa, tehdä päätöksen teosta todella hankalan ja todella hyvän makaroonilaatikon. … joita en osaa Vislata, puhua ranskaa ja ajaa yksipyöräisellä. … joita haluaisin osata NYCin metrokartan ulkoa, tanssia ja omatekoisen barbeque-kastikkeen. … mitä minun pitäisi tehdä Nähdä sukulaisia, jotta pääsen tuosta vähäisestäkin tuliaismäärästä eroon. Ostaa uusi matto ja…

Navigate