lista

9 Posts Back Home

Älä ole turisti Nykissä

Luin (=katsoin) artikkelin, jossa kerrottiin kymmenestä tavallisesta mokasta, joita New York Cityssä voi tehdä. Osa oli ihan hyviä neuvoja, mutta ehkä vähän nauroinkin. Mutta enimmäkseen nää jutut oli mulle päivän selviä asioita. Ajattelinkin, että ollaanko me nyt sitten niin epäturisteja, kun monet noista mokista ei olis tullut meidän mieleenkään? Yöpyminen Monelle turistille on tärkeää yöpyä Manhattanilla ja sitten kirotaan korkeita hintoja. Manhattanilla yö maksaa saman verran kuin kaksi tai kolmekin yötä Manhattanin ulkopuolella. Ekalla reissulla me oltiin viikko Queensin puolella ja maksettiin hotellista alle tonni. Tokalla reissulla yövyttiin viikko Manhattanilla, lähellä Grand Central Stationia. Hinta oli lähempänä kahta tonnia. Laajenna siis hotellietsintöjä Manhattanin ulkopuolelle, mutta muista pysyä kuitenkin New Yorkin osavaltiossa, koska New Jerseystä voi olla…

Syksyn vaatekapseli

Syksyn vaatekapselia lähdin rakentamaan innostunein mielin. Syksystä on tullut aikuisena lempivuodenaikani ja rakastan syyspukeutumista. Neuleita, huiveja, you name it. Aloitin viime viikolla syyskapselin rakentamisen vahingossa, kun bongasin H&M:stä kolme ihanaa neuletta ja Piecesin huivin. Just mun värejä! Ja siis tuo keltainen kammotus! Voi kamala miten hirveän ruma, mutta niin kaunis! Viime vuosina olen hakenut pihan toiselta puolelta varastosta matkalaukun, johon olemme sulloneet keväällä kaikki talvivaatteet. Tämä tavan olen oppinut äidiltäni, koska meillä ei ollut hirveästi säilytystilaa. Vanhassa kodissa sitä säilytystilaa oli myös aika vähän, joten matkalaukku toimi kätevänä säilönä. Tällä kertaa minun tarvitsi vain vetää sängyn alta pari laatikkoa ulos ja nostaa kannet pois. Toinen laatikko on oikeastaan ihan talvikamaa, eli kerrospukeutumista varten hankittuja neuleita…

6 asiaa mitä tekisin, jos voittaisin lotossa

Nyt on ollut huikeita summia Lotossa ja Euro Jackpotissa. Kivat niille, jotka voittaa jonkun parikymmentä miljoonaa. Tässä postauksessa, kun puhun lotosta, puhun näistä peleistä, joissa voi voittaa paljon rahaa. Jotain 1,3 miljoona. Tai vaikka 43 miljoonaa. Kuka ei olisikaan miettinyt, mitä tekisi tuollaisilla summilla… Kuva täältä. 1. Hommaisin uuden kodin Joo okei, ollaan just muutettu, mutta eipä tarvis enää maksaa vuokraa. Ostaisin ihan oman kodin. En hommais mitään supersuurta ja superhienoa, vaan sellaisen tavallisen kodin. Ehkä omakotitalon, mutta ainakin rivaripätkän. Isohko asunto, mihin mahtuisi kunnon työhuone, leffahuone ja sauna. Riippuen voitettavasta summasta voisin harkita myös sijoitusasunnon ostamista. 2. Olisin hyväntekijä Riippuen voitetusta summasta, lahjoittaisin rahaa Lasten sairaalalle ja Eläinsairaalalle. Olen itse lapsena viettänyt aikaa Lasten…

Kun kyllästyttää…

… eikä ole muka mitään tekemistä. 1. Lähde ulos. Jos sää sallii, laita lenkkarit jalkaan ja mene ulos. Ihan sama mihin lähdet, kunhan lähdet. Seuraa muita lenkkeilijöitä, etsi joku metsäpolku, käy katsomassa lähelle nousevaa uutta taloa, käy vilkaisemassa onko viime kesänä rakennettu puumaja vielä olemassa. Vie koirasi uusille seuduille. 2. Soita jollekulle. Selaa puhelinluetteloasi. Soita vanhalle mummollesi. Tai kaverille, josta et ole kuullut pitkään aikaan. Tai ihan vaan vaikka isällesi kysyäksesi mitä hänelle kuuluu. Muista kuitenkin ensin tarkistaa mitä kello on ja kysy, olisiko hetki aikaa jutella. 3. Käy vierailulla. Asuuko joku kaverisi lähellä? Tai kenties joku sukulainen? Soita ja kysy, saako käydä kylässä. Jos matkan varrelle sattuu kauppa, vie mukanasi paketillinen kahvia ja…

Kolmenkympin kriisi

Ikä. Se on vain numero. Silti, voin ehkä myöntää kärsiväni miettiväni kolmenkympin kriisiä. Joskus kymmenen vuotta sitten yhelle kaverille iski kahdenkympin kriisi. Itse en oikein tajunnut sitä, miten muka silloin voi iskeä kriisi? Kaveri tajusi, ettei sillä ollut koulutusta, parisuhdetta tai perheenlisäystä. Työ löytyi, mutta se ei ollut mikään unelma. Meniköhän siinä vuosi vai kaksi, kun kaveri oli saanut rinnalleen avovaimon ja yllätysvauvan. Mitään kriisiä ei enää ollut. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen naureskellut ikäkriiseille. Silti nyt huomaan, että itse ajattelen olenko jättänyt jotain tekemättä. Yleensähän tässä iässä ollaan jo tosi aikuisia. Vakituinen työpaikka, jonka taustalla on luultavimmin hyvät opinnot. Vakaa parisuhde, ehkä jo avioliitto. Asuntolaina, autolaina, koira ja/tai kissa, vauva tai pari tai ainakin ensimmäinen…

Elämäni aakkoset

Ajattelin josko tekis pientä aakkospeliä. Sitten vaikka vuoden päästä vois tsekata uudet aakkoset. A – Aikuisuus. Vaikka itse täytän jo pian 29, joudun aina välillä hetkelliseen ikäkriisiin. Olenko minä muka niin aikuinen jo? Aikuiseksi luetaan ihminen, joka on täyttänyt 18. Sanonpa vain, että korvien välistä se lähtee. Mulla taitaa olla joskus vaan vähän vaikkua. B – Blogi. Okei ehkä vähän kornia, mutta näin se on. C – Canon. Järkkäriä haaveillessani mieleen ei edes tullut Canonin kilpailija Nikon, enkä tiedä miksi. Canonia mulla on ollut aika paljon vuosien varrella ja nykyään kuvauskaverina toimii Canon EOS 600D. D – Dataaminen. Se on sitä jumitusta koneella, tabletilla tai jopa kännykällä. Linkistä toiseen, scrollaamisesta klikkailuun ja sitä rataa. Datailuun on varattu kotona…

Työni myyjänä

Kirjoitin jo kymmenen syytä, joiden takia on aika vaihtaa työpaikkaa. Nyt kerron teille kymmenen faktaa omasta työstäni, pitäen pohjalla samaa ideaa. 1. Työtehtäväni Olen ollut samassa työpaikassa neljä ja puoli vuotta, siitä neljä vuotta olen ollut palkkalistoilla. Työtehtäviini on kuulunut tavaran purku, myymälän siisteyden ylläpito, asiakaspalvelu ja tuotteiden esillepano. Kolme vuotta sitten pestini sai uutta näkökulmaa, kun minusta tuli myymäläpäällikkösijainen. Tämä tarkoitti sitä, että tein toimistossa tarvittavia paperitehtäviä ja päällikön ollessa poissa toimin esimiehenä. Paperitehtäviin kuuluu muunmuassa palkan syöttö. 2. Tauolla Pidän taukoni yleensä yksin, koska olemme pieni työyhteisö. Todella harvoin minulla on seuraa, mutta silloin seura saattaa koostua harjoittelijastamme. Riippuen missä vaiheessa päivää tauon pidän, taukoni koostuu ruokailusta, kahvittelusta tai muuten vain hengailusta. Tauolla…

10 merkkiä, joista tiedät, että on aika vaihtaa työpaikkaa

Tiedetään, tiedetään. Nykypäivänä pitää olla iloinen, jos on työpaikka. Varsinkin, jos on vakituinen työsuhde. Itse olen ollut nelisen vuotta vakituisessa työsuhteessa ja olen siitä hitsin tyytyväinen. Tunnen siis olevani pönttö, kun valitan työstäni ihmisille, joilla ei ole vakituista työpaikkaa. Tai joilla ei ehkä ole sitä työpaikkaa ollenkaan. Silti, SILTI, nyt teen tämän! Listaan kymmenen merkkiä, joista tietää milloin on aika etsiä uusi työpaikka. 1. Olet väsynyt työtehtäviisi. Työnkuva oli mielenkiintoinen ja sinulle luvattiin hyvät etenemismahdollisuudet. Uudet työkaverit kehuivat, miten työssä viihtyy ja jokainen päivä on erilainen. Kun aloitit työt, oli työ kivaa ja töihin oli kiva lähteä. Nyt olet ehkä vastuussa jostain, mikä ei tunnu yhtä siistiltä kuin ennen tai sen merkitys on laskenut. Tai…

20 faktaa minusta

Syntymäpäivänäni Yhdysvalloissa vietetään itsenäisyyspäivää. On helppo olla jenkkifani. Olin 3-vuotias, kun sujuvan puhumisen sijasta aloin änkyttämään. Änkytän edelleen enkä osaisi kuvitella itseäni sujuvana puhujana. Änkytys on osa minua. Deal with it. Yritin vetää ensimmäisen nukkeni vessanpöntöstä alas. Se on ehkä ollut ensimmäinen merkki siitä, etten hanki lapsia. Harrastin vuoden balettia. Tanssin aina kieli keskellä suuta. Harrastin myös kilpauintia. En kuitenkaan tykännyt kilpailla. Tykkään silti uida. Järvet on siihen parhaita. Olen ollut telkkarissa Hugo-ohjelmassa. Voitin Hugo-repun, joka oli täynnä karkkia. Ohjelmassa päälläni oli farkkulappikset. Cool. Ensimmäinen optikko sanoi minulla olevan hyvä näkö, toinen optikko määräsi lasit kokoaikaiseen käyttöön. Nykyään käytän laseja omantunnon mukaan, taittovikaa on vain vähän. Minulla on skolioosi ja sen takia käytin yläasteikäisenä hoitoliiviä,…

Navigate