talvi

5 Posts Back Home

Jännä alkuviikko

Tällä viikolla Miehen veli tuli kylään ja senkin takia on ollut hieman erilaisempaa. Ruokaa on pitänyt tehdä enemmän, kun on yksi teini-ikäinen ruokittavana (ne syö paljon). Ollaan vähän herkuteltu, koska tommosia teinejä on myös kiva vähän hemmotella (kun niille antaa jotain kivaa, ne avautuu enemmän ja helpommin). Ollaan leffailtu arki-iltoina ja valvottu vähän pidempään. Maanantaina oli hieman sekopäinen päivä. Kävin todella merkillisen keskustelun ja se jäi tietysti mietityttämään. Töihin mennessäni olin ihan hukassa ja välillä en tiennyt mistään mitään. Tuntui vähän siltä, etten oikein enää kassaakaan osannut käyttää saati sanoa oikeita hintoja asiakkaille. Työkavereiden kanssa juteltiin hieman masentuneina, angsteina ja pelokkaina aluepäällikön vierailusta. Hän oli luvannut tulla tiistaina kertomaan kohtalostamme ja hakemaan allekirjoituksiamme uusiin työsopimuksiin.…

Viikkarit

Pakkanen jatkuu ja talvikenkien puuttuessa sellaiset piti hankkia. Eihän tuolla erkkikään kävele yhtään pidempiä matkoja missään syysnilkkureissa tai lenkkareissa. Mä en käsitä miten joku muka tarkenee tuolla lyhytvartisissa sukissa ja tennareissa niin, että ihoa jää paljaaksi ehkä pari senttiä housujen lahkeesta. Tässä iässä sitä haluaa panostaa mukavuuteen ja lämpöön, ulkonäkö ei ole se tärkein. Vähän niinkuin monet sanovat, ettei lihava nainen voi saada kaikkea vaatteeltaan; hyvin istuva, edullinen ja hyvän näköinen. Valitse niistä kaksi, sillä kaikkea et saa. Kenkien kanssa mulla oli kaksi kriteeriä; lämmin ja mukava. Ei väliä, miltä näyttää eikä hinnallakaan, kunhan nyt jää rahaa ruokaankin. Ruokaostosten ohella löysinkin Vikingin Gore-Texit ja nyt voi sanoa, että kyllä on mukavaa ja lämmintä. Pitävä pohja, lämmin vuori…

Kun kaikki ei mene kuin Strömsössä

Jos jotain hyvää, niin jotain huonoakin. Täytyy välillä olla pessimisti. Loppiaisen takia tää viikko on tuntunut jotenkin tynkäviikolta eikä perjantaina ollut perjantaifiilistä. Olin kuitenkin tyytyväinen siitä, ettei lauantaina tarvinnut lähteä töihin. Odotin salaa inspiroivaa blogilauantaita ja hyvää lenkkeilysäätä ja ehkä vähän kirppistelyä. Mut ei. Mulla oli perjantaina illasta pieni päänsärky, jonka ajattelin johtuvan vain vähäisestä veden juonnista (sen siitä saa, kun töissä heittää vanhan juomapullon roskiin, ennen kuin on hommannut tilalle uuden). Otin ennen nukkumaanmenoa Buranan ja nukuin vähän kehnosti. Heräsin aamulla kauheaan päänsärkyyn ja päädyin nopeasti takaisin sänkyyn, kun olin ottanut migreenilääkkeen. Puoli kahteen mennessä olin nukkunut, oksentanut jopa mandariinin ja nukkunut vähän lisää. Puoli kahdelta menin suihkuun, jonka jälkeen nousi kammottava nälkä. Mies…

Heijastuksia vailla

Olipa kerran pimeä ja myrskyinen ilta. Vesipisarat olivat isoja ja raskaita ja asvalttiin osuessaan aiheuttivat kimmokkeen jalankulkijoiden vaatetukselle. Autojen katot metelöivät isoista pisaroista. Minulla oli ollut raskas työviikko, sillä töissä hieman kaavailtiin työsopimuksien fiksaamista tunneilla. Pelkään, että uuteen työsopimukseen tulee jopa kymmenen tuntia pienempi luku. Toivon, että työsuhdetta jatketaan, koska tässä tilanteessa en haluaisi olla työtön. Lähdin ajamaan kaatosateessa kohti kotia. Laitoin bluetoothin päälle ja soitin Miehelle kotiin. Ehdin ajamaan parista liikennevaloista ja ehkä kilometrin jälkeen se tapahtui. POKS. ”Joku törmäs meihin! Joku törmäs!” huusin Miehelle ja katkaisin puhelun, koska mulle tuli paniikki, että meidän autoon törmännyt lähtee kiitämään paikalta. Heitin hätävilkut ja nousin autosta. Mielessä vilahti ikävä kuva auton takapuskurista. Rekisterikilpi makaisi märällä asvaltilla…

Navigate