tuotearviointi

10 Posts Back Home

Eroon hiusten vihreydestä

Ai jumpe, toi punainen sävy olis aika makea, noin niinku kirjaimellisesti makea! Hetkellisesti taas mietinkin eilen punaista sävyä hiuksiin, kun Pete sanoi punaisen valaistuksen alla, että mulla onkin kivan punaiset hiukset. No, se ajatus kesti vain hetken. Mutta, mun typerästä hiusten värjäämisestä on nyt reilu kuukausi ja silloin meinasin, että olen heti varaamassa kampaajalle aikaa. Kävikin niin, että päätin suoriutua tehtävästä yksin ja vinkkejä sain myös Piialta. Liikkelle lähdin jo silloin kaapista löytyvillä aineilla, mutta totesin aika pian jopa silloisen ”deep seerumin” lähinnä tavalliseksi shampooksi. Ajatuksissani oli ostaa joku hitsin kallis hopeashampoo, mutta hiuksista huolimatta en saanut itseäni asiantuntevaan liikkeeseen. Päätin tyytyä tuttuun ja turvalliseen Biozelliin, joka on ollut aiemminkin käytössä ja se on hintalaatusuhteeltaan…

Kotona vallitsee Philips Hue

Siitä nyt on jo jonkin aikaa, kun Pete alkoi puhumaan Philipsin Huesta. Valosta, joka vaihtaa väriä ja luo tunnelmaa. Olin sitä mieltä, että haha, tolla hinnalla vain jotain tunnelmavalaistusta ja pornoluolan tunnelmaa makuuhuoneeseen. Just. Ajatus kiinnosti, mutta hinta antoi ajatukselle stopin. Jokin aikaa sitten Pete kertoi, että Philips Hue oli verkkiksessä tarjouksessa ja reagoin siihen Tarumaiseen tapaan ”aha”. Ainakin näin muistan. Peten mukaan olin kuulemma reagoinut tarjoukseen ”jee, osta vaan”. Kun seuraavana päivänä Pete ilmoitti, että tilaus on tehty ja aloituspakkaus toimitetaan piakkoin, melkein suutuin. ”Mitä ihmettä, menitkö sä ihan oikeesti ostamaan sen, voi viulu sentään?!” Paketti saapui ja asennettiin lamput yhteistuumin makuuhuoneeseen ja keittiön kahteen lamppuun, toinen ruokatilan ylle ja toinen keittiön työtilaan. Aloituspakkauksessa on siis…

Samsung Gear Fit 2

Sain synttärilahjaksi älykellon, vaikken sellaista edes toivonut. Rehellisesti sanottuna mua on vähän naurattanut ajatus älykellosta ainakin omassa ranteessani. Miksi ihmeessä mä sellaista tarvitsisin? Pete kuitenkin halusi hommata mulle paremman aktiivisuusrannekkeen kuin sen, minkä olin saanut työni puolesta. Mä en ikinä saanut sitä kommunikoimaan mun puhelimen kanssa ja jäin joistain ominaisuuksista paitsi. Pete oli ottanut selvää erilaisista älykelloista ja päätynyt Samsungin Gear Fit 2:een, josta kerron nyt enemmän. Työn puolesta mulla oli siis käytössä Garminin aktiivisuusranneke, hyvinkin peruskäyttöinen sellainen. Googlettamalla löydän tälle hinnan ja se on pikkuisen vajaa 50€. Pieni ja soma kello, mutta valitettavasti uutukaisen Samsungin Gear Fit 2:sen rinnalla Garmin kalpenee. Päätin antaa Gear Fitille pari päivää aikaa ja jollen olisi tästä pitänyt, olisimme…

Helixium

Sain edellisen Eleven-tilauksen yhteydessä valitsemani näyteputelin pikkuisen määrän Biothermin jotain uutta seerumia. Kerrottiin, että se estää yön aikana tulevia painaumia ja mietin, että juujuu, niin varmaan. Testasin seerumia ja kuinkas ollakaan, seuraavana aamuna heräsin siihen, ettei kasvoillani ollut lainkaan tyynystä, peitosta tai aktiivisuusrannekkeesta tulleita painaumia (tykkään ilmeisesti hieroa naamaani erilaisia asioita yön aikana). Kun käytiin laivalla, tsekkasin seerumin hinnan ja mietin, että juuuust, enpä taida ostaa. Joku aika sitten mietin, että hitto oli se niin hyvä, että käynpä tsekkaamassa Emotionissa sen hinnan. Juu, sinne jäi. Samaisella Emotionin reissulla sain kuitenkin myyjältä apua. Hän kertoi kyseisen Biothermin seerumin olevan ensimmäisiä vastaavia seerumeita, eli mikään muu ns. tavallinen seerumi ei anna lupausta siitä, että aamulla kasvot olisivat…

Jalkasukat – 7th Heaven

Nyt olis tähän väliin tiedossa taas testausta kosmetiikkarintamalla. Jokin aikaa sitten Mira kehui näitä jalkasukkia ja mietin, että jonkun rankan työpäivän päätteeksi voisin kokeilla näitä. Tykkään hirmuisesti huljutella jalkoja lämpimässä vedessä, mutta jostain syystä sitä ei tule tehtyä hirveän usein. Kuvittelen varmaan, että siinä olisi hirveä työ, vaikkei siinä oikeasti edes ole. Multa löytyy kaapista sellainen virkistävä jalkavoidekin, mutta myönnetäköön, että se on jäänyt todella vähäiselle käytölle. Kesällä huomaan, että käytän jalkavoidetta enemmän ja monella muullakin on varmasti näin. Minä tykkään aloittaa jalkojeni hoitamisen ihan perinteisellä jalkakylvyllä. Tällä kertaa liottelin töistä väsyneitä jalkojani lämpimässä vedessä, johon olin heittänyt mukaan tavallista kosteusvoidetta ja hunajaa. Taisin huljutella jotakuinkin parikymmentä minuuttia samalla kun pelasin kännykällä ja viestittelin Miran…

Testissä Blackhead Killer

Tein uuden tilauksen Eleveniltä, kun tajusin, että meikinpohjustusvoiteeni oli loppumassa. Täysin samaa tuotetta Elevenillä ei ollut, mutta koska kivijalkakaupassa täysin oikea voide olisi maksanut reippaasti enemmän, päätin kokeilla uutta. Elevenillä oli menossa kampanja, jolloin ostoksesta sai 20% alennusta, kun ostosten summa ylittää 50 euroa. Tilasin Isadoran luomivärikynän ja mustapäitä varten naamion. Testissä onkin naamio, jonka nimi on niinkin simppeli kuin Blackhead Killer. Pakkauksessa on viisi pientä pakettia ja töhnä oli pikimustaa. Levitän kaikki naamiot siveltimellä, tämän siis myös, koska se on helpompaa, hygieenisempää ja musta tuntuu, että sivellin on helpompi pestä kuin sormet. Vaikutusajaksi suositeltiin kymmentä minuuttia, mutta koska pussista löytyi aika paljon itse tavaraa, levitin ongelmakohtiini reippaamman kerroksen ja pidensin vaikutusaikaa viitisen minuuttia. Naamio…

Testissä mangot

Töissä kuulee jos jonkinlaisia tarinoita, mutta myös hyviä reseptivinkkejä ja muitakin ideoita ruokapöytään. Tällä hetkellä mielessä muhii idea kukkakaaliperunamuusista. Joku aika sitten mun kassajonossa alkoi kaksi ennestään tuntematonta rouvaa keskustelemaan keskenään yhteisestä ostoksesta, lasten mangososeesta. Tässä vaiheessa en vielä tiennyt mistä oikein puhuttiin, mutta tajusin heidän puhuvan jostain lastenruuasta. Heidän ollessa mun kohdalla liityin keskusteluun ja sävy oli itsestään selvä. Heidän mielestään Semperin mangosose on paljon parempaa kuin Piltin vastaava. ”Aivan kamalaa mössöä se Piltti”, toinen sanoi ja toinen nyökkäili. Tästä innostuneena ajattelin, että tästä saisi hyvän makutestin! Piltillä on olemassa myös Ensimaku-sarja, joka poikkeaa normaaleista soseista säilöntäaineettomuudellaan. Tässä Ensimaun mangossa mangoa on 99%, kun taas Piltin ihan tavallisessa mangossa mangososetta on 69%. Molemmat mangot…

Cameleo Blond Extreme

Sunnuntaina päätin testata uutta tuttavuutta, nimittäin vaalennusvoidetta hiuksille, jonka bongasin yks päivä kassalla. Ihmiset tuo välillä kassahihnalle semmosia juttuja, joiden olemassa olosta en tiennytkään. Se on ihan hauskaa, mutta välillä tulee tyhmä olo, jos vahigossa sanoo ääneen tyyliin ”ai meil on tämmöinen myynnissä”. Olen ostanut aiemmin Cameleon hiusvärishampoon, joka ei ehkä niin vakuuttanut ja viimeksi vaalensin tyveä Biozellillä, josta en tehnytkään tuotearviointia blogin puolelle, mutta nyt päätin tästä tehdä pienen koosteen! Kyseessä on siis Cameleon Blond Extreme, hiusten vaalennusvoide. Hintaa tällä on nelisen euroa ja Biozellin tavoin paketissa on jauhe, joka sekoitetaan tasaiseksi mössöksi nesteen kanssa. Väriaine näytti aika epäilyttävältä ja kun sitä hiuksiin aloin sörkkimään sudin kanssa (oli muuten haastavaa värjätä tyvikasvua ilman kampaa, jonka olin…

Montagne Jeunesse nenälappu

VAROITUS! Sisältö saattaa aiheuttaa oksennusrefleksin! Ette sitten sano, etten varoittanut 😀 Onko teille Montagne Jeunesse tuttu? Kaupoista löytyy vaihtelevasti kasvonaamioita, jotka on pakattu pieneen läpyskään, läpyskässä on mömmö yhteen käyttökertaan ja hintaa on jotain pari euroa. Tommosia? No, mä oon tykännyt käyttää kyseistä merkkiä jo pidemmän aikaa, lähinnä niiden helppouden takia. Useissa lukee, että ei ole tarkoitettu syötäväksi, muutama kasvonaamio kun tuoksuu niin älyttömän hyvälle, että tekisi mieli maistaa! Tämän nenälappusen löysin muutama viikko sitten ja ajattelin kokeilla, vaikka jostain kumman syystä ajattelin, ettei tää varmaan hirveän tehokas ole. Pakkauksessa on kolme yksittäinpakattua lappua ja hintaa oli joku pari euroa. Ainakaan pienemmistä S-Marketeista tätä en ole bongannut, mutta varmasti Prismoista, Citymarketeista ja Sokoksista luulis löytyvän…

Asiaa kulmista

Olin ehkä viidentoista, kun parhaan ystäväni kaveri ehdotti kaikkien kulmakarvojen nyppimistä, koska kulmien piirtäminen oli kuulemma tosi helppoa. Onneksi en suostunut, mutta myönnettävä on, että kyllä hetken aikaa mietin olisiko niin tehtävä. Kulmakarvani olivat nimittäin kamalat tyngät. Olin tehnyt sen virheen aiemmin, että olin leikannut kulmiani liikaa. Jep, leikannut saksilla. Nykyään kulmillani ei oikein ole sellaista nättiä linnun siipimäistä muotoa. Väriä onneksi on, mutta tuuheutta ei. Olen yrittänyt kaikenlaisia kikkoja kulmieni kanssa, mutta koska kulmat ovat epäsymmetriset, liian tyngät ja alkavat eri kohdista, en saa tavallisimmilla kikoilla kulmistani nättejä. Halusin oppia tekemään kulmistani hieman tuuheammat ja ”lennokkaammat”, joten tilasin Sokoksen 3+1 -päiviltä We Care Iconin kulmaväripaletin, johon olen ollut todella tyytyväinen. Ehkä ensi kerralla kokeilen vahamaisempaa…

Navigate