valokuvaus

7 Posts Back Home

Isona minusta tulee…

Halusin lapsena siivoojaksi. Kerrostalossa asuessa hain pesutuvalta ämpärillisen vettä ja kaadoin siihen saippuaa. Menin ämpäri mukanani pesemaan asvaltoitua kävelytietä kerrostalon pihalle. Halusin myös hetken aikaa kampaajaksi. Perhetuttumme on kampaaja ja jossain vaiheessa varmaan ihailin hänen työtään. Lisäksi musta oli kiva hipelöidä muiden hiuksia. Enemmän kuitenkin tykkäsin siitä, kun äiti harjasi mun hiuksia ja laittoi letille. Yläasteikäisenä halusin kirjailijaksi. Kirjoitin tuolloin paljon ja niihin aikoihin kirjoitin jopa ihan oikeasti kirjan (se oli se, jonka lähetin kustannusyhtiöön huonolla menestyksellä). Ysillä kävin luovan kirjoittamisen kurssin ja pääsin tutustumaan paikallislehden toimintaan ja sitä myötä kirjoitin lehteen jutunkin. Toimittajan ura alkoi kiinnostamaan. Halusin olla osa mediaa ja harkitsin media-alaa. Hain paikalliseen amikseen media-assistentin peruskoulutukseen, mutta painostuksen alaisena hain lukioon…

#Jussi15

Moi kesä! Joo, onki tosi kesäfiilis. Miks ulkona on synkkää, kalseeta ja sateista? No, eipä se meitä haitannut, kun ollaan oltu kipeitä. Tää juhannus meni sohvan pohjalla maatessa, leffoja ja Modern Familya katellessa. Meitä huono ilma ei siis haitannut ollenkaan. Ei edes ollut juhannusfiilis. Ei haittaa, ens vuonna voi taas juhlistaa juhannusta. Kuvia viime vuosien juhannuksista. Mid summer in Finland. This year we were sick, so bad weather was no big deal. Pictures are from last years. Hopefully mid summer would be better next year. 

Elämäni aakkoset

Ajattelin josko tekis pientä aakkospeliä. Sitten vaikka vuoden päästä vois tsekata uudet aakkoset. A – Aikuisuus. Vaikka itse täytän jo pian 29, joudun aina välillä hetkelliseen ikäkriisiin. Olenko minä muka niin aikuinen jo? Aikuiseksi luetaan ihminen, joka on täyttänyt 18. Sanonpa vain, että korvien välistä se lähtee. Mulla taitaa olla joskus vaan vähän vaikkua. B – Blogi. Okei ehkä vähän kornia, mutta näin se on. C – Canon. Järkkäriä haaveillessani mieleen ei edes tullut Canonin kilpailija Nikon, enkä tiedä miksi. Canonia mulla on ollut aika paljon vuosien varrella ja nykyään kuvauskaverina toimii Canon EOS 600D. D – Dataaminen. Se on sitä jumitusta koneella, tabletilla tai jopa kännykällä. Linkistä toiseen, scrollaamisesta klikkailuun ja sitä rataa. Datailuun on varattu kotona…

Kissa ja hevonen

Ollaan oltu lastenvahteina. Tai no oikeastaan ei näitä lapsia enää tarvitse niinkään vahtia. Ikää on jo sen verran, että heräävät omatoimisesti, laittavat itse aamupalan ja ymmärtävät mennä hammaspesulle. Meitä ollaan tarvittu jääkaapin täydentämiseen, satunnaiseen kokkailuun ja tytön viemiseen tallille. En ole itse ollut ikinä heppatyttö. En oikein tiedä, pelkäänkö hevosia vai en, mutta eivät ne oikein ikinä ole kiehtoneet. Sunnuntaina ollessamme katsomassa estetuntia mulla oli kamera mukana. Hevosen lisäksi tuli kuvailtua tallikissaa. En ole aiemmin kuvannut hevosia ja tehtävä osoittautui ihan helpoksi. Olisin voinut tosin uskaltautua mennä kameran kanssa kentällekin, mutta vielä ei rohkeus riitä. Pari ihan hyvää tilannekuvaakin tuli saatua, hyppykuvat on ehkä niitä parhaita. Talli on lähellä lentokenttää ja ruuhka-aikana kentältä nousi…

Joutsen

Parisen viikkoa sitten Tuusulassa bongattiin joutsen, jolle oli käynyt hassusti… Joutsen päätyi oikein paikallisuutisiin. Itse en ole paikallinen, mutta vanhempani ovat. Lue uutinen täältä! Vanhemmillani kävin alkuviikosta ja sattumoisin mulla oli kamera mukana, josko olisin vähän luonnon helmasta inspistä saanut. Huomasin jotain valkoista heti ajaessani pihaan, mutta äiti niistä sanoi ennen kuin itse ajoi pihalta pois. Isän kanssa vielä turistiin joutsenista ja paikalle sattui lentämään kurki. Eihän mulla ollut sopivaa objektiivia eikä tietenkään jalkaa mukana, mutta sain sentään todistettua, että kyseessä on sama joutsen! Joutsenethan on tunnettuja siitä, että ne on yksiavioisia ja uskollisia kumppanilleen. Tämä yksilö oli tullut pellolle toisen pariskunnan kanssa. Sanoinkin isälleni, että ehkä niillä joutsenilla on jossain puskassa munia. Kohta ne saa kuulla…

#Wappu15

Vappu. First of May. Entire Finland is shut down. Every adult is having an hangover. And they are celebrating it by going out to have a picnic and more alcohol. Why? To celebrate people who work. And yes, it’s an official holiday. Weird, I know.

Navigate