Taulut on nostettu pois lattialta

Isä soitti aamulla Miehelle ja sanoi, että on juuri ostoksilla meidän tauluja varten. Hei, vähän kivaa, tule vaan tänne ja auta Miestä laittamaan taulut seinälle! Taulut on lojunu lattialla sellaset neljä kuukautta, niin eiköhän nyt olis aika tehdä ne reiät seinään, vai mitä?

Ei tietenkään saatu kaikkia tauluja seinälle, koska mielessä on pari kohtaa, joihin tulisi taulujen kanssa muutakin. Eikä niitä ”muita” ole vielä hommattu. Esimerkiksi se keittiön seinä on edelleen vain mietintämyssyn alla.

taulimg_8996

Olohuone sai vähän väriä New York Cityn sinisestä taivaasta. Kuva on otettu Top of The Rockista vuonna 2012. Meidän täytyy kai jossain vaiheessa vetää kaiuttimien kaapelit listaa pitkin siististi, mutta ensin pitäisi keksiä kaiuttimille uudet telineet, noiden hyllyjen kun piti lähteä muutossa kierrätykseen. Me oltiin jo hommattu ihan kaiutintelineet, mutta ne ei sitten olleet oikein mistään kotoisin… Onneksi hyllyjä ei oltu vielä viety pois, toimivat nyt sitten väliaikaisena jalkana kaiuttimille.

taulimg_8990

taulimg_9000

Toi homma meni nyt vähän mönkään, mutta… No siis tuohon leffojen viereen piti ensin tulla semmoinen filmikehys, samantyyppinen mikä tuolla hyllyjen päällä on. Voishan sen vielä tuohon siirtää, mutta mielestämme tuo taulu sopii tuohon kohtaan kuin nakutettu. Taulu on hommattu Nykistä vuoden 2012 reissulla vielä silloin, kun tuo kyseinen tyylilaji ei ollut niin pinnalla.

taulimg_8991  taulimg_8999

Lipaston päälle haluttiin taulu melko alas, jotta kokonaisuus olisi tiivis. Mustavalkoinen taulu on hommattu edelliseltä, viime vuoden, reissulta ja siinä komeilee upea Hope Tower. Taiteilija oli todella taitava ja kysyi mikä pilvenpiirtäjä halutaan, Hope Tower vai kaatuneet World Trade Centerit. Koska värillisessä taulussa kotona meitä odotti vanhat WTC:t, halusimme uuteen tauluun Hope Towerin.

 

Eteisen seinälle nostettiin muistaakseni Anttilasta joskus vuonna nakki hommattu NYC-aiheinen taulu. Peili haluttiin jättää nojaamaan lattialle. Sitä on sitten helppo siirrellä ja kun ei niitä elukoita tai lapsia ole, että pitäisi varoa peilin kolahtamista lattiaan tai päähän, niin siinähän nojailee.

taulimg_9005

Kotiin tullessamme meitä on vastassa meiltä jo pois muuttanut kissemme. Peiliä varten tehtiin jo reikä. Vielä ei ole tiedossa mistä ja millainen peili siihen on tulossa, mutta jonkinmoinen peili kuitenkin. Siirrettiin tuolta seinältä kapea pöytä pois tuohon toiselle seinälle. Itse en ole täysin vakuuttunut pöydän paikasta, mutta miehen mielestä pöydän paikka on parempi nyt siinä, missä se on.

taulimg_9008

Kotimme pisimmällä seinällä on siis kolme NYC-aiheista taulua (aimitenniitykätäänykistä) ja peili. Taulut eivät ole samalla korkeudella, mutta se olikin tarkoitus. Lipaston ja peilin välissä kattokorkeus muuttuu, joten olisi näyttänyt hassulta, jos kaikki taulut olisivat olleet samalla korkeudella.

taulimg_9010

Makuuhuoneeseen jäi tylsästi vain yksi pieni taulu, joka on kihlajaislahjamme. Taulun taustapuolella on onnentoivotus taulujen antajilta. Toinen seinä olisi kiva maalata, ihan näin niinku bytheway. Makuuhuone on muutenkin todella tylsä ja pelkistetty, joten yksi erivärinen seinä olisi aika kiva, vai mitä? Eipä tosin makuuhuone hirveästi mitään vaadi, eihän siellä tehdä muuta kuin nukutaan ja … Niin.

No, krhm, asiasta kukkaruukkuun.

It took about four months to get pictures in the wall. Of course some of them didn’t end up in the wall, yet, because we have some unfinished decoration issues. Home is never finished, isn’t it?

We love New York City! The picture above our couch is from 2012 and I took it on Top of the Rock. It brings some color to living room. In the longest wall in our home all the pictures are from NYC and one next to the movies is also from NYC.

The bedroom is quite boring and I was thinking about painting the other wall, but do I really need to? Is it okay that bedroom is boring? Because in the end we don’t really do anything in there.

Leave A Reply

Navigate