Viikko 26

Näin ne viikot vaan vierii… Kesälomia odotellessa.

Maanantaina yritin välttää mustaan pukeutumista. Se on jotenkin hankalaa, kun vaatekaappi on aika tummanpuhuva. Tosin! Nyt kun tein kevään/kesän vaatekapselia, kiitos Projektin333, yllätyin vaatekaapin sisällöstä positiivisesti; se onkin yllättävän värikäs. Maanantaina päälle päätyi kirppikseltä löytynyt hauska graafinen ja värikäs muistaakseni Amisun paita. Töissä vedin päälle mustan paidan. Booooring.mondayootd

Tiistaina puin päälle kultaa. Oli kesäinen olo, joten vedin Espritin farkkutakin päälle, ai että. Töissä sitten taas pukeuduin mustaan. Booooring. Tiistaina ei oikein tapahtunut mitään ihmeellistä.tuesdayootd

Keskiviikkona heitin Miehen juna-asemalle. Mies lähti työmatkalle ja minulla oli luvassa kaksi yötä kotona aiiiivan yksin. Keskiviikkona piristin mieltäni oranssilla neuleella, mutta taas töissä vaihdoin sen mustaan paitaan ja lainasin kaulakorua. Illalla olin taas ihan pihalla mitä söisin yksin. Kummallista, miten yksin ollessa menee ihan lukkoon muonitsemisasioissa. No, puputin jotain ja katselin Orphan Blackin uusia jaksoja.wednesdayootd

Torstaina olin työkaverin mukaan rekkamieslesbo. Ton paidan takia. Aha, kiitti. No, valkoinen toppi ei tosiaan enää taida olla mun juttu. Tai sitten tuo on vain liian pieni? En tiiä, vois ehkä miettiä sen tilalle jotain vastaavaa. Arvatkaa mitä tein illalla? Söin ja katsoin Orphan Blackia.thursdayootd

Perjantaina mulla piti olla vapaapäivä, mutta kälylle olikin sattunut pieni vahinko harrastuksissa ja sen takia saanut kipsin käteen. Lupasin mennä auttamaan lasten kanssa. Jee, hyvä minä! Kummipoika on jo aika itsenäinen, mitä ny ei osaa vielä pyyhkiä omaa pyllyään, haha, mulle napsahti nakki! Puolitoistavuotias tyttö oli vähän huonolla tuulella, mutta ai että se silti sulatti tädin sydämen! Vaikka miten rakastan niitä muksuja, niin oli ihana päästä hiljaiseen autoon ja vielä hiljaisempaan kotiin. Kotona vähän siistin paikkoja, pesin pyykkiä, vaihdoin vaatteet ja katsoin vielä yhden jakson Orphan Blackin ja lähdin hakemaan Miestä junalta.fridayootd Lauantaina menin taas töihin… Mulla olikin sitten silmälasipäivä! Käytän nykyään enää aika harvoin laseja töissä, mutta nyt tiesin, että niille tulee käyttöä. Tuo raitapaita on tällä hetkellä yks mun suosikeista työvaatteiden suhteen. Mulla on siitä mustakin olemassa. En ole vielä kumpaakaan paitaa pessyt, joten sitä nyt ehkä vähän tässä jännitän, että miten tuo materiaali käyttäytyy pesussa. Lauantaina oli ihan superkiva päivä töissä, meidän kesätyöntekijä on aiiiivan huipputyyppi ja heitin sen vielä sit kotiinkin päivän päätteeksi. Kotona vähän mussutettiin tortilloja ja juotiin hyviä juomia!saturdayootdSunnuntaina mun piti taas mennä töihin, mutta olin tosi väsynyt ja halusin edes sen yhden vapaapäivän viikolle. Lisäksi oli kiva vaan hengata Miehen kanssa kotona ja tehdä ei mitään. Menetin nyt siinä sitten tuplapalkan, mutta en jaksa murehtia sitä. Työkaveri oli tyytyväinen, kun sai lisätunteja.

Overall. Oli kiva käydä vähän moikkaamassa lapsia, oli ihana olla avuksi kälylle. Töissä oli superkivaa, olin vastuuhenkilö. On ihanaa olla rakastettu ja on ihanaa rakastaa.

Projekti333 on mielessä ja musta tuntuu, että elämä helpottuis ihan hitsisti, kunhan vain saisin ”lyötyä lukkoon” tämän hetken kapselin. Odotan jo syksyä, anteeksi, mutta ihan vain siksi, että rakastan syyspukeutumista. Rakastan saappaita, neuleita ja huiveja. Nahkahanskat on ihania. No silti, yritetään saada nyt kunnon kesä ja KESÄLOMA!

Leave A Reply

Navigate